Hyppää sisältöön
Media

Tunne biotalous Metsämessuilla 10.–12.11.

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 6.11.2017 16.37
Tiedote

Metsämessujen biotalousosastolla kerrotaan niin metsätiedon digitalisoinnista ja maankäytöstä kuin kestävästä ruuantuotannosta ja metsästyksestäkin. Miltä näyttää koivusta tehty lanka? Tai syötävä sirkka? Maa- ja metsätalousministeriö esittelee hallinnonalan organisaatioiden kanssa biotalouden tuotteita ja palveluita Metsämessuilla Helsingissä 10.–12. marraskuuta.

Miten siirrytään fossiilitaloudesta vähähiiliseen yhteiskuntaan?  Miten talous voi kasvaa niin, että luonnon ekosysteemit turvataan? Oppilaat muun muassa Espoon Mankkaan koulusta ja Yläneen yhtenäiskoulusta kysyvät biotaloudesta maa- ja metsätalousministeri Jari Lepältä Metsälavalla perjantaina 10.11. klo 12. Messuille odotetaan tuhansia koululaisia ja lukiolaisia.

Biotalousosastolla voi tunnustella ja haistella biotalouden tuotteita ja raaka-aineita. Lisää uutuuksia löytyy Metsähallituksen Bioaika-tiederekasta, jonka kyytiin pääsee samassa hallissa. 

Neuvoja tavoitteelliseen metsänomistukseen tarjoavat Metsäkeskuksen asiantuntijat Kannon nokassa -infonurkkauksessa, jossa opastetaan Metsään.fi-palvelun käytössä. Maanmittauslaitos kertoo yhteismetsistä ja tilusjärjestelyistä. Osastolta metsänomistaja ja luonnon virkistyskäyttäjä saa uusimmat tiedot sähköisistä asiointipalveluista, kuten Paikkatietoikkunasta ja Karttapaikasta. Tarjolla on tietoa myös Luontolahjani satavuotiaalle -kampanjasta, jossa yksityisiä luonnonsuojelualueita on perustettu 1186 hehtaaria.

Biotalousosastolta messuilla kävijä saa tietoa myös vesihuollosta ja juomaveden laadusta sekä veteen ja vesiluonnonvaroihin liittyvästä liiketoiminnasta eli sinisestä biotaloudesta.

Luonnossa liikkumista, eränkäyntiä ja tuholaisia

Metsästykseen käytettävä rahamäärä on kasvanut ja sen vaikutusta suomalaisten hyvinvoinnille on vaikea mitata. Suomen riistakeskuksen asiantuntijat valottavat metsästyksen hyvinvointi- ja talousvaikutuksia. Metsähallituksen Retkitohtori neuvoo luonnossa liikkumisessa ja eränkäynnissä, mikä elvyttää stressistä. Metsässä, pellolla tai puutarhassa saattaa piileksiä vaarallisia tuholaisia ja kasvitauteja, jotka pahimmillaan tuhoavat sadon tai vaurioittavat metsäluontoa. Eviran visailussa paneudutaan tuholaisten leviämisreitteihin ja niiden ennaltaehkäisyyn.

Biotalousosastolla vierailee lukuisia asiantuntijoita haastateltavana ajankohtaisista aiheista. Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Sirpa Kurppa kertoo tulevaisuuden ruuasta ja uusista proteiinin lähteistä aina papupitsasta jauhomatopyöryköihin. Maanmittauslaitoksen tutkijat Roope Näsi ja Niko Viljanen valottavat, miten kuvauskopteria eli dronea voi hyödyntää metsänhoidossa. Metsälavalla keskustellaan niin Suomen metsäbiotalouden kasvusta, hiilinieluista, metsätiedon digitalisoinnista kuin metsän hyvinvointivaikutuksista.

Biotalousosastolta tavoittaa maa- ja metsätalousministeriön, Eviran, Luonnonvarakeskuksen, Maanmittauslaitoksen, Metsähallituksen, Suomen metsäkeskuksen ja Suomen riistakeskuksen asiantuntijat. Suomen juhlavuoden kunniaksi osastolla näkyy kotimainen muotoilu ja raaka-aineet. Osasto on toteutettu yhteistyössä Aalto-yliopiston ja Iskun kanssa ja sen on suunnitellut muotoilun maisteriopiskelija Outi Mustonen.

Lisätietoja Biotalousosaston (6b50) tarjonnasta: mmm.fi/tunnebiotalous
Lisätietoja Metsämessuista Messukeskuksen sivuilla: metsa.messukeskus.com

#tunnebiotalous #Metsämessut

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
tiedottaja Virpi Komulainen, p. 029 516 2110
viestintäjohtaja Pekka Väisänen, p. 0295 16 2480