Hyppää sisältöön
Media

METSO-ohjelman väliarviointi kertoo vapaaehtoisen suojelun onnistumisesta

maa- ja metsätalousministeriöympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 27.2.2019 14.00
Tiedote

Metsien monimuotoisuutta turvaavalla METSO-ohjelmalla suojellut kohteet ovat tuoreen väliarvioinnin mukaan luontoarvoiltaan laadukkaita ja täydentävät hyvin luonnonsuojelualueverkostoamme. Vapaaehtoiseen suojeluun perustuva ohjelma nauttii lisäksi laajaa arvostusta metsänomistajien ja metsäalan muiden toimijoiden parissa.

Vapaaehtoisen luonnonsuojelun ongelmana on pidetty sitä, että suojelua ei voitaisi kohdentaa ekologisesta näkökulmasta riittävän hyvin. Paikkatietoon perustuvat analyysit osoittavat kuitenkin, että METSO-ohjelman suojelukeinoilla on saavutettu ekologisesti varsin laadukas ja toisiinsa nähden hyvin sijoittuvien alueiden verkosto.

Arviointiraportissa esitetään eräitä kehittämisehdotuksia METSO-ohjelmaan. Metsiensuojelua tulisi esimerkiksi kohdentaa entistä vahvemmin eteläisimpään Suomeen, jossa suojeluverkosto on tällä hetkellä kaikkein heikoin. Raportissa ehdotetaan myös METSOn kohdentamista tietyille arvokkaille seuduille luontoarvokeskittymien rakentamiseksi.

- METSO-ohjelma on tärkeä työkalu suomalaisen luonnon monimuotoisuuden varjelussa. Väliarvioinnin tulokset METSO-kohteiden hyvästä ekologisesta laadusta ovat meille tärkeää tietoa. Valtion toimia täydentävän vapaaehtoisen suojelun kehittäminen ja laajentaminen metsistä muihin luontotyyppeihin on ympäristöministeriössä työn alla, kertoo asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen.

- METSOn vahvuus on, että metsänomistajat ja sidosryhmät ovat ottaneet sen niin hyvin omakseen sekä se, että viranomaisten ja metsäalan yhteistyö sujuu. Toteutuskäytännöt toimivat arvioinnin mukaan hyvin, joten nyt on tärkeintä varmistaa riittävä resursointi, painottaa maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä.

Vuonna 2008 käynnistetty METSO-ohjelma jatkuu tämän hetkisten päätösten mukaan vuoteen 2025 asti. Ohjelman väliarvioinnin toteuttivat Jyväskylän yliopisto, Pellervon Taloustutkimus (PTT) ja Gaia Consulting Oy ympäristöministeriön ja maa- ja metsätalousministeriön tilauksesta. Arvioinnin tekijät suosittelevat, että METSO-ohjelmassa hyväksi havaittuja suojelukeinoja tulisi jatkaa myös ohjelmakauden jälkeen.

Vuoden 2018 tavoitteet saavutettiin hyvin

Ympäristöministeriön hallinnonalalla suojelupäätökset tehdään ELY-keskuksissa, jotka saavuttivat viime vuonna METSO-tavoitteensa lähes täysimääräisesti. Uusia alueita suojeltiin koko maassa yhteensä 4 294 hehtaaria (97 % tavoitteesta), ja kohteiden keskikoko oli noin 10 hehtaaria. Parhaiten METSO-ohjelman toteutus eteni Hämeen ELY-keskuksen alueella, jossa suojeltiin yhteensä 605 hehtaaria uusia kohteita.

Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalla METSO-ohjelmaa toteutetaan kestävän metsätalouden rahoituslailla (Kemera) määräaikaisina ympäristötukikohteina, luonnonhoidon suunnitteluna ja luonnonhoitotöinä. Sopimukset metsänomistajien kanssa tekee Suomen metsäkeskus.

Vuonna 2018 Kemeran puitteissa tehtiin yhteensä 835 määräaikaista ympäristötukisopimusta, ja yhteenlaskettu pinta-ala – 2 541 hehtaaria – ylitti noin viidellä prosentilla vuodelle asetetun tavoitteen.  Ympäristötukikohteet olivat pinta-alaltaan keskimäärin kolme hehtaaria, ja kohteista puolet oli pienvesien lähimetsiä. Suojelusopimuksia solmittiin eniten monimuotoisuudelle merkittävistä kangasmetsistä, ja luonnonhoitotöitä toteutettiin erityisesti lehtometsissä ja paahde-elinympäristöissä. Lisäksi toteutettiin uuden toimintamallin mukainen monimuotoisuutta edistävä kulotushanke, ja vastaavia hankkeita aiotaan tulevina vuosina toteuttaa lisää.

ELY-keskusten suojelutavoite vuodelle 2019 on 4 500 hehtaaria, ja määrärahaa suojelua varten on käytettävissä noin 25 miljoonaa euroa. Eniten kohteita toivotaan tarjolle eteläisestä Suomesta. Ympäristötukisopimusten osalta tavoite on 2600 hehtaaria ja luonnonhoidon osalta 200 hehtaaria. Määrärahaa näihin töihin on käytettävissä noin 6 miljoonaa euroa.

Väliarviointiraportti
METSO-ohjelmasta kertova verkkosivusto
Metsänomistajille suunnattu METSO-ohjelman yhteydenottolomake 

METSO-ohjelma on ympäristöministeriön ja maa- ja metsätalousministeriön yhteishanke, joka perustuu valtioneuvoston periaatepäätöksiin. Ohjelman käynnistänyt periaatepäätös tehtiin vuonna 2008, ja se uudistettiin vuonna 2014. Vapaaehtoisuuteen pohjaava METSO tarjoaa maanomistajalle mahdollisuuden suojella metsäänsä korvausta vastaan, joko pysyvästi tai määräaikaisesti. METSO-ohjelmassa toteutetaan myös luonnonhoitoa ilman maanomistajalle aiheutuvia kuluja. Metsän sopivuus METSO-kohteeksi arvioidaan ensin alkuvaiheen kartoituksessa. Jos alue soveltuu METSO-kohteeksi, maanomistajan kanssa neuvotellaan suojelukeinosta. Saatuaan korvaustarjouksen maanomistaja tekee asiasta lopullisen päätöksen.

Lisätietoja:
ympäristöneuvos Päivi Gummerus-Rautiainen, ympäristöministeriö, p. 02952 50240, etunimi.sukunimi(at)ym.fi
neuvotteleva virkamies Ville Schildt, maa- ja metsätalousministeriö, p. 02951 62190, etunimi.sukunimi(at)mmm.fi

Jari Leppä Kimmo Tiilikainen