Muistio Suomen ja Turkin metsäyhteistyöstä
Turkin ympäristö- ja metsäministeri Osman Pepe ja maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja allekirjoittivat torstaina 13.5.2004 Suomen ja Turkin välistä metsäyhteistyötä koskevan muistion. Muistiossa todetaan hyvä ja tuloksekas yhteistyö maiden välillä metsä- ja muiden luonnonvarojen käytön alueella ja halu kehittää edelleen tiedonvaihtoa ja kauppasuhteita näillä aloilla.
Kansallinen metsäohjelma ja siinä erityisesti metsien moninaiskäyttö, metsänomistajia osallistava metsätalous, metsätalouden hallinnon alueellistaminen sekä lainsäädännön kehittäminen Kansallisen metsäohjelman tavoitteiden saavuttamiseksi ja harmonisointi EU-säädösten suhteen todettiin yhteisinä tiedonvaihdon alueina.
Suomella on ollut tiivis ja pitkä yhteistyö Turkin kanssa metsätalous- ja -teollisuussektorilla. Suomalaisten osaamista ja teknologiaa arvostetaan maassa.
Metsät kattavat noin 26 prosenttia maan pinta-alasta (20,7 milj. ha). Vuosisatoja kestäneen, viime vuosikymmeniin asti jatkuneen liikakäytön vuoksi merkittävä osa metsistä on tuhoutunut; lähes 50 prosenttia metsistä lasketaan tuhoutuneeksi tai vakavasti tuhoutuneeksi. Turkin metsien monimuotoisuutta pidetään kuitenkin yleisesti erittäin korkeana. Turkissa on vähitellen alettu ottaa huomioon myös globaalit arvot ja metsien merkitys yleishyödykkeenä.
Valtio omistaaja hallinnoi 99 prosenttia Turkin metsistä, mitä on pidetty myös ongelmallisena metsien hallinnon kannalta. Perinteinen metsäpolitiikka on keskittynyt ensisijaisesti metsävarojen suojeluun, puun kestävään tuotantoon ja metsäalan kasvattamiseen metsityksin. Metsäministeriö on myös pyrkinyt tukemaan eri hankkein metsäalueiden kyläyhteisöjä.
Turkin allekirjoittamilla kansainvälisillä sopimuksilla sekä kansainvälisellä metsäprosessilla (mm. Strasbourg, Helsinki ja Lissabon) odotetaan olevan myönteistä vaikutusta Turkin metsien kestävään kehittämiseen. Myös Turkin kansallisen strategian soveltaminen Euroopan unioniin vaatii lisäjärjestelyjä maan metsälainsäädäntöön sekä metsävarojen hoitoon.
Lisätietoja: ylitarkastaja Tuija Karanko, maa- ja metsätalousministeriö, p. (09) 1605 2171