Hyppää sisältöön
Media

Olli Wikberg elintarvikemarkkinavaltuutetuksi

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 13.6.2019 13.40
Tiedote

Hallitus on nimittänyt elintarvikemarkinavaltuutetun virkaan oikeustieteen tohtori, varatuomari Olli Wikbergin ajalle 1.9.2019 – 31.8.2024. Virka on uusi ja se perustuu 1.1.2019 voimaantulleeseen elintarvikemarkkinalakiin.

Olli Wikberg työskentelee tällä hetkellä oikeusministeriössä lainsäädäntöneuvoksena. Aiemmin hän on toiminut mm. markkinaoikeustuomarina markkinaoikeudessa vuosina 2011 – 2018. Elintarvikeketjun kauppatapalautakunnan varapuheenjohtaja Wikberg on ollut vuodesta 2014 lähtien.

Elintarvikemarkkinavaltuutetun tehtäviin kuuluu elintarvikeketjun toimintaan liittyvien suositusten, lausuntojen ja ehdotusten antaminen sekä hyviin liiketapoihin liittyvää tiedotus ja neuvonta. Lisäksi valtuutettu valvoo elintarvikeketjun sopimusten määrämuotoisuutta ja sisältöä koskevien vaatimusten sekä kohtuuttomia ehtoja ja käytäntöjä sekä sopimatonta menettelyä koskevien kieltojen noudattamista.

Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä katsoo uudella valtuutetulla olevan keskeinen rooli elintarvikemarkkinalain hengen toteutumisessa.

- Uusi elintarvikemarkkinalaki luo hyvät edellytykset kitkeä kiellettyjä kauppatapoja ruokaketjusta. Ensimmäistä kertaa Suomesta löytyy nyt viranomainen, jolla on riittävät resurssit ja keinot puuttua ruokaketjun sopimattomiin käytänteisiin. Vastavalittu valtuutettu on keskeisessä roolissa vastaamassa lain hengen toteutumisesta ruokaketjussa. Toivotan vastavalitulle elintarvikemarkkinavaltuutetulle, Olli Wikbergille, menestystä vastuulliseen tehtävään.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
osastopäällikkö Minna-Mari Kaila, p. 02951 62013, etunimi.sukunimi(at)mmm.fi [minna-mari.kaila]