Blogi: Evon tulevaisuudesta on päätettävä harkiten
maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta
1.4.2021
16.13
Uutinen
Kansallispuiston perustaminen Evolle kaventaisi väistämättä alueen tulevia käyttömahdollisuuksia, ja asiasta tulee siksi käydä perusteellinen keskustelu ennen lopullisen päätöksen tekemistä, kirjoittaa Evo-hanketta taustoittavan työryhmän asiantuntijajäsen, metsäneuvos Marja Kokkonen.
Evoa koskevaa kansallispuistohanketta on käsitelty julkisuudessa aivan kuin päätös alueen käyttötarkoituksen muutoksesta olisi jo tehty. Näin ei kuitenkaan ole: asiasta ei ole neuvoteltu – saatikka sovittu – sen enempää ministeriöiden välillä kuin hallituksen piirissäkään. Hallituksen käsittelyyn asia päätyy aikaisintaan siinä vaiheessa, kun Helsingin yliopiston asettaman hanketta taustoittavan työryhmän esitys on valmistunut.
Luonto ja ilmasto
Metsät