Ensi vuoden pyyntikiintiöt selvillä: Osa kalakannoista suotuisassa kasvussa

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 13.9.2004 9.02
Tyyppi:Tiedote -

Kansainvälinen Itämeren kalastuskomissio (IBSFC) sopi 30. istunnossaan useimmista pyyntikiintiöistä vuodeksi 2005. Istunto pidettiin Gdanskissa ja Gdyniassa 6-10.9.2004 ja siellä sovittiin silakan, kilohailin ja lohen pyyntimahdollisuuksista vuodeksi 2005 sekä niiden osituksesta sopimusosapuolten kesken. Turskan kohdalla sovittiin vain läntisen kannan suurimmasta sallitusta saa-liista, mutta ei päästy lopulliseen ratkaisuun itäisen kannan kalastusmahdollisuuksista, koska tieteellisessä ohjeessa oli liikaa epävarmuustekijöitä.

Silakka- ja kilohailikannat ovat lähes kauttaaltaan vahvistuneet, joten silakkakiintiöitä oli yhteen laskien mahdollista nostaa lähes 20 % ja kilohailikiintiötä peräti 30 %. Pääaltaan ja Pohjanlahden lohikiintiö pidettiin ennallaan, mutta Suomenlahden pyyntimahdollisuuksia vähennettiin Euroopan komission vaatimuksesta, vastoin tieteellistä ohjetta ja Suomen kantaa. Tähän kiintiöön sisältyy mahdollisuus välitarkasteluun. Itäiselle turskakannalle laaditaan elvytyssuunnitelmaehdotus 1.1.2005 mennessä.

Kalakannoittain ja säätelyalueittain kiintiöt tonneina, paitsi lohi yksilöinä) ovat seuraavat (sulkeissa v. 2004)

Silakka, eteläinen kanta (osa-alueet 22-24) 49 000 (49 000)

silakka, Itämeren pääallas ja Suomenlahti (25-29 ja 32) 130 000 (94 000)

silakka, Riianlahti (28.1) 38 000 (38 000)

silakka, Pohjanlahti (30-31) 64 000 (53 200)

kilohaili, koko Itämeri 550 000 (420 000)

turska, läntinen kanta (22-24) 24 700 (29 600)

turska, itäinen kanta (25-32) * (45 400)

lohi, yksilöinä, Itämeren pääallas ja Pohjanlahti (22-31) 460 000 (460 000)

lohi, yksilöinä, Suomenlahti (32) 17 000 (35 000)

Pelagiset kalakannat (silakka ja kilohaili) näyttäisivät olevan juuri nyt voimistumassa. Tämä merkitsee kalastuselinkeinoille parempia näkymiä ensi vuodeksi.

Istunnossa jaettiin kalastusmahdollisuudet sopimusosapuolten eli Euroopan unionin ja Venäjän federaation kesken. Yhteisön sisäinen jako kahdeksan jäsenmaan kesken on tarkoitus tehdä Brysselissä 24.9.2004, jolloin tiedetään tarkat pyyntioikeuksien määrät silakkaa ja turskaa koskien. Niitä koskevat hallintoalueet määriteltiin uudelleen, joten maiden prosenttiosuudet muuttuvat hieman. Suomen oikeus kilohailinkalastukseen kasvaa kuitenkin 30 % ollen n. 21 000 tonnia, lohikiintiö Pohjanlahdella säilyy n. 116 000 lohessa ja vähenee Suomenlahdella vajaaseen 14 000 kalaan.

Lisätietoja:

kalastusneuvos Markku Aro, maa- ja metsätalousministeriö, p. (09) 160 53 361 /

040-740 23 87

kalatalousylitarkastaja Jarmo Vilhunen, maa- ja metsätalousministeriö, p. (09) 160 52 196 / 040-568 04 04