Hyppää sisältöön
Valtioneuvosto ja ministeriöt Media

Etäkokousten järjestämismahdollisuuksia jatketaan maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalla joulukuun 2021 loppuun

Maa- ja metsätalousministeriö
4.6.2021 11.30
Tiedote
kuvituskuva.

Tasavallan presidentti on vahvistanut tänään lakimuutokset, joilla jatketaan koronavirusepidemian johdosta säädettyjen kiinteistötoimituksia, osakaskuntien kokouksia sekä poronhoitolaissa tarkoitettuja kokouksia koskevien väliaikaissäännösten voimassaoloa joulukuun 2021 loppuun. 

Kiinteistötoimituksissa on väliaikaisesti luovuttu henkilökohtaisen läsnäolon vaatimuksesta. Toimituskokouksiin on mahdollista tarvittaessa osallistua sähköisesti. Selkeissä, yksinkertaisissa tapauksissa on mahdollista käyttää kirjallista menettelyä.

Yhteismetsälaissa ja yhteisaluelaissa tarkoitetun osakaskunnan kokouksen sekä poronhoitolaissa tarkoitettujen paliskunnan, sen hallituksen ja Paliskuntain yhdistyksen kokoukset on mahdollista tarvittaessa järjestää etäkokouksina. Sääntömääräisiä kokouksia voi myös tarvittaessa siirtää pidettäväksi myöhempänä ajankohtana.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä
hallitussihteeri Timo-Ville Nieminen, p. 0295162379, timo-ville.nieminen(at)mmm.fi
 

Maanmittaus ja paikkatiedot Metsät Ruoka ja maatalous