EU:n maatalouspolitiikan uudistuksen EU-valmistelu viivästynyt - CAP-strategiasuunnitelman lausuntokierros siirtyy
Tulevan rahoituskauden maatalouspolitiikan tavoitteita ja toimenpiteitä kuvaavan CAP-strategiasuunnitelman lausuntokierrosta siirretään. EU:n yhteinen maatalouspolitiikka tunnetaan myös nimellä CAP.
Päätöksenteko EU:ssa on viivästynyt, jonka vuoksi CAP-suunnitelman lausuntokierrosta siirretään. Myös ELY-keskusten alueellisille maaseudun kehittämissuunnitelmille tulee lisää valmisteluaikaa.
CAP-uudistuksen asetusvalmistelu jatkuu EU-elimissä viivästyksestä huolimatta. Myös kansallista valmistelua jatketaan normaaliin tapaan – esimerkiksi kansallista valmistelua varten asetetut työryhmät jatkavat edelleen toimintaansa.
Toimenpiteet jatkuvat myös siirtymäkaudella
Kaikki EU:n yhteisen maatalouspolitiikan toimenpiteet jatkuvat siirtymäkaudella, joka todennäköisesti tulee olemaan kaksi vuotta. Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman 2014-2020 toteuttamisaikaa jatketaan siirtymäkaudella nykyisillä säännöillä ja uuden kauden rahoituksella.
Siirtymäkaudella rahoitusta on käytettävänä kaikkiin toimenpiteisiin maaseudun kehittämiseksi. Rahoituksen määrä liittyy EU:n monivuotiseen rahoituskehykseen, jonka neuvottelut ovat vielä kesken.
Mikä on CAP-strategiasuunnitelma?
CAP-strategiasuunnitelma laaditaan koko Suomeen. Se sisältää maatalouden suorat tuet, markkinatoimet ja maaseudun kehittämisen toimenpiteet. CAP-suunnitelmassa kuvataan lähtökohdat, perustelut ja tavoitteet sekä toimenpiteet ja näiden rahoitus.
- Lisätietoja tulevan rahoituskauden valmistelusta: mmm.fi/CAP27.
Lisätiedot:
Minna-Mari Kaila, osastopäällikkö, p. 0295 16 2013, etunimi@sukunimi@mmm.fi