Hyppää sisältöön
Media

EU:n suorien tukien lopulliset tasot vahvistettu vuodelle 2020

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 3.6.2021 14.35
Tiedote

Hallitus vahvisti tänään EU:n kokonaan rahoittamien suorien viljelijätukien vuoden 2020 lopulliset tasot. Suoria tukia ovat perustuki, viherryttämistuki, nuoren viljelijän tuki sekä tuotantosidonnaiset palkkiot nautaeläimille, lampaille ja vuohille ja peltokasvipalkkio tietyille erikoiskasveille. Ruokavirasto aloittaa tukien maksun 10. kesäkuuta. EU:n suoria tukia vuodelta 2020 maksetaan yhteensä noin 520 miljoonaa euroa, josta iso osa on maksettu viime joulukuussa.

Nyt kesäkuussa maksetaan loppuerä eli noin viiden prosentin osuus perustuesta, viherryttämistuesta ja nuoren viljelijän EU-tuesta sekä peltokasvipalkkiosta. Perustuki maksetaan vahvistetun tukioikeuden suuruuden perusteella. Tukioikeuden suuruus eteläisellä AB-tukialueella on nyt 124,48 euroa hehtaaria kohti ja pohjoisella C-tukialueella 108,05 euroa. Viherryttämistuen tukitaso on AB-alueella 75,24 euroa ja C-tukialueella 65,41 euroa hehtaarilta. Nuoren viljelijän EU-tuen tukitasoa ei muutettu. Se on koko maassa 82,00 euroa hehtaarilta. 

Tuotantosidonnaiset palkkiot

Tuotantosidonnaisia palkkioita voidaan suorien tukien määrästä maksaa yhteensä 102,8 miljoonaa euroa, josta naudanlihantuotannolle 54,3 miljoonaa euroa, maidontuotannolle 32 miljoonaa euroa, lampaan- ja vuohenlihantuotannolle 2,8 miljoonaa euroa ja tietyille peltokasveille 16,7 miljoonaa euroa. Nautaeläinpalkkioista on joulukuussa 2020 maksettu noin 70 prosenttia ja peltokasvipalkkiosta noin 95 prosenttia. Lammas- ja vuohipalkkio maksetaan kokonaisuudessaan kesäkuussa.

Palkkioiden tasot on laskettu jakamalla kunkin toimenpiteen enimmäiseuromäärä lopullisella palkkiokelpoisella pinta-alalla tai tukivuoden keskimääräisellä eläinmäärällä. Nautaeläinten, lampaiden ja vuohien palkkiokelpoisuus perustuu eläinrekisterien tietoihin. Keskimääräinen eläinmäärä lasketaan siten, että eläinten hallinnassa olon aikana kertyneet palkkiokelpoiset päivät lasketaan yhteen ja saatu summa jaetaan 366:lla.

Ennen maksua kaikkiin EU:n suoriin tukiin tehdään ns. rahoituskurileikkaus. Leikattu osuus ohjataan kriisirahastoon, josta rahoitetaan EU:n yhteisiin maatalouspoliittisiin kriiseihin varautumista. Leikkausprosentti vahvistetaan vuosittain. Vuoden 2020 leikkaus on 2,906192 prosenttia. Vähennys tehdään EU:n rahoittamien suorien tukien yhteenlasketun määrän 2 000 euroa ylittävään osaan. Rahoituskurin vuoksi leikattu tuen määrä palautetaan viljelijöille seuraavana vuonna, jos kriisirahaston varoja ei käytetä. Lisäksi ennen maksua tehdään suorien tukien enimmäismäärän ylittymiseen liittyvä ns. lineaarinen eli suoraviivainen leikkaus.

Alla taulukossa ovat nähtävissä kunkin tuotantosidonnaisen palkkion enimmäismäärä ja lopullinen vuoden 2020 yksikkötaso.   

 

EU:n tuotantosidonnainen palkkio

Enimmäismäärä milj. euroa

Euroa/eläin tai hehtaari

 
 

Lypsylehmät, muu tukialue AB

30,50

604,00

 

Lypsylehmät, Manner-Ahvenanmaa

1,14

710,50

 

Lypsylehmät, tukialueen AB ulkosaaristo

0,36

979,50

 

Emolehmät ja emolehmähiehot, Manner-Ahvenanmaa ja muu tukialue

8,40

359,00

 

Emolehmät ja emolehmähiehot, tukialueen AB ulkosaaristo

0,85

578,00

 

Emolehmät ja emolehmähiehot, tukialue C

7,25

135,40

 

Sonnit ja härät, tukialue Manner-AB ja sisäsaaristo

13,70

517,00

 

Sonnit ja härät, Manner-Ahvenanmaa

0,60

522,00

 

Sonnit ja härät, tukialueen AB ulkosaaristo

0,50

1 250,00

 

Sonnit ja härät, tukialue C

19,18

159,80

 

Teurashiehot AB ja sisäsaaristo

1,00

196,20

 

Saaristohiehot AB ulkosaaristo

0,15

580,20

 

Uuhet,  tukialue AB-manner ja sisäsaaristo

1,00

53,90

 

Uuhet, Manner-Ahvenanmaa

0,30

108,70

 

Uuhet, tukialueen AB ulkosaaristo

0,20

142,00

 

Kutut tukialue AB

0,20

80,20

 

Teuraskaritsat ja kilit koko maa

1,10

30,30

 

Valkuaiskasvit

9,00

120,00

 

Ruis

1,50

76,00

 

Sokerijuurikas

1,00

88,50

 

Tärkkelysperuna

3,70

561,00

 

Avomaanvihannekset tukialue AB

1,20

130,20

 

Yhteensä

102,83

 

 

Ruokaviraston tiedote 1.6.2021

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
erityisasiantuntija Auli Nurmi, p. 0295 162304
erityisasiantuntija Pirjo Kuusela, p. 0295 162138    
neuvotteleva virkamies Suvi Ruuska, p. 0295 162248
sähköposti: etunimi.sukunimi@mmm.fi
 

Eläimet ja kasvit Ruoka ja maatalous