Hyppää sisältöön
Media

EY-tuomioistuimen ratkaisu vahvistaa susikannan hoitosuunnitelman linjaukset

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 14.6.2007 14.01
Tiedote -

Komission nostaman susikanteen kolmesta erillisestä syytekohdasta Suomi tuomittiin ainoastaan yhden osalta. Metsästys ei tuomion mukaan ole heikentänyt suden suotuisan suojelun tasoa. Suomi ei myöskään rikkonut muun tyydyttävän ratkaisun selvittämistä koskevaa velvoitetta. Tuomioistuimen mukaan Suomi ei ole kuitenkaan osoittanut, että suden metsästyksellä pystytään ehkäisemään erityisen merkittäviä vahinkoja.

Ratkaisussa keskeisintä on se, että nykyinen riistanhoitopiirien myöntämien lupien varaan rakentuva järjestelmä ei ole luontodirektiivin vastainen. Riistanhoitopiirit voivat edelleen myöntää sudenpyyntilupia ministeriön sallimissa rajoissa. Ministeriö tulee antamaan suden metsästystä ohjaavan määräyskirjeen syksyllä.

Ministeriö katsoo, että jatkossakin voidaan myöntää sudenpyyntilupia erityisen merkittävien vahinkojen estämiseksi. Tämä edellyttää kuitenkin, että tämän vuoden aikana suoritetuilla seurannoilla osoitetaan, että metsästyksellä voidaan estää vahinkojen syntyminen.

Ratkaisu ei koske tapauksia, joissa riistanhoitopiirit tai ministeriö on myöntänyt lupia esimerkiksi säännöllisesti pihoissa käyvien susien poistamiseksi. Ratkaisu ei myöskään koske niin sanottujen kannanhoidollisten lupien käyttöä susikannan hoitosuunnitelman tavoitteiden saavuttamiseksi.

Suunnitellessaan susipolitiikkaa tästä eteenpäin ministeriö ottaa huomioon tuomioistuimen ratkaisun ja sen perustelut. Tuomioistuimen mukaan susikanta ei ollut vuonna 2002 suotuisan suojelun tasolla eivätkä vuosina 2000 ja 2001 tehdyt ministeriön poikkeuslupapäätökset olleet luontodirektiivin vaatimusten mukaisia. Ratkaisussa otettiin kuitenkin huomioon myös vuoden 2002 jälkeinen susikannan kehitys ja susikannan hoitosuunnitelma. Näiden perusteella voidaan todeta, että hoitosuunnitelma luo riittävän perustan luontodirektiivin velvoitteiden täyttämiseksi. Susikannan hoidon ja suden metsästyksen tulee jatkossakin perustua vuonna 2005 hyväksyttyyn Suomen susikannan hoitosuunnitelmaan.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
valtiosihteeri Jouni Lind, puh. 050 521 3305
ylitarkastaja Sami Niemi, puh. 0400 238 505