Hyppää sisältöön
Media

Hallitus päätti edistää hiilimarkkinoiden syntymistä markkinapilottien avulla

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 18.3.2022 14.45
Tiedote
Rypsipelto ja metsää taustalla poutapilvisenä kesäpäivänä

Hallituksen ilmastopoliittinen ministerityöryhmä sopi 17.3.2022 toimista, joilla Suomi puolittaa taakanjakosektorin päästönsä vuoteen 2030 mennessä ja suuntaa kohti hiilineutraaliutta 2035. Hiilimarkkinoiden syntymisen edistäminen markkinapilottien avulla on osa ministerityöryhmän linjaamia toimia.

Marinin hallitusohjelmassa todetaan, että ohjauskeinoja ja kannustimia kehitetään metsien ja maaperän hiilinielujen ja -varastojen vahvistamiseksi. Ilmastonmuutoksen torjunta vaatii myös rohkeita kokeiluja, joissa haetaan markkinavetoisesti uusia kustannustehokkaita keinoja päästöjen vähentämiseksi ja nielujen kasvattamiseksi. Tämän vuoksi hallitus käynnistää pilottihankkeiden kokonaisuuden, joiden yhteenlaskettuna tavoitteena on merkittävä päästöjen vähentäminen ja/tai hiilinielujen kasvattaminen. Hallitusohjelman mukaisesti hiilen sidonnan ja varastoinnin markkinoita pilotoidaan kotimaassa kuitenkin siten, ettei tällä korvata päästövähennyksiä.

Pilotit otetaan soveltuvin osin huomioon osana sovittua nielujen vahvistamista maankäyttösektorin ilmastosuunnitelman (MISU) valmistelussa. Toteutus tarkentuu suunnitelman valmistelun ja toimeenpanon yhteydessä. Maankäyttösektorin ilmastosuunnitelma on tarkoitus saada valmiiksi kesäkuussa. Pilottihankkeiden kokonaisuus valmistellaan ripeästi niin, että hankkeet ovat käynnissä vuoden 2022 aikana.

Markkinaehtoisten toimijoiden toteuttaman hankekokonaisuuden tarkoituksena on löytää keinoja, joilla vapaaehtoisen kompensoinnin kautta tulevilla tuloilla voidaan jouduttaa ilmastotoimia esimerkiksi turvepelloilla, käytöstä poistetuilla turvesoilla, metsän kasvussa (lisäiset toimet) tai uusilla teknisillä hiilensidonnan keinoilla. Näin maanviljelijä, metsänomistaja tai teknologiayritys voivat saada ilmastotoimille korvauksen markkinoilta.

”Maankäyttösektorin ilmastotoimiin on hyvä kanavoida myös yksityistä rahaa. Se kannustaa maanviljelijöitä ja metsänomistajia ilmastotoimiin ja voi osaltaan luoda edellytyksiä uusille ansaintamahdollisuuksille. Pidän tärkeänä, että asiaa edistetään myös julkisen vallan toimin”, sanoo maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä.

Tavoitteena on lisäksi kehittää kotimaista hiilensidontamarkkinaa ja luoda sille selkeät pelisäännöt. Pelisääntöjä kehitetään uudella tutkimushankkeella mm. lisäisyyden, pysyvyyden ja kaksoislaskennan välttämisen takaamiseksi.

Lue lisää:

Lisätietoja:

  • valtiosihteeri Jukka Ihanus, 0295 047 259, jukka.ihanus@gov.fi

  • neuvotteleva virkamies Tatu Torniainen, 029 516 2162, tatu.torniainen@gov.fi

  • luonnonvaraneuvos Heikki Granholm, 0295162130, heikki.granholm@gov.fi

Hallinto Jari Leppä Luonto ja ilmasto Maaseutu Metsät Tutkimus ja kehittäminen