Hevoseläinten tunnistaminen tulee pakolliseksi 1.7.2009
Hevoseläinten tunnistaminen tulee ensi vuoden heinäkuun alussa pakolliseksi EU:n alueella. Euroopan komissio on vahvistanut asetuksen hevoseläinten tunnistamisesta. Asetus tehostaa eläintautien seurantaa, parantaa elintarvikkeiden kuluttajasuojaa ja selkeyttää asiakirjahallintoa.
Asetus tulee voimaan 1.7.2009. Sen mukaan kaikki hevoseläinten sukuun kuuluvat eläimet, kuten hevoset, ponit, aasit, seeprat sekä niiden risteytykset on tunnistettava. Asetus koskee kaikkia EU:n alueella syntyneitä ja EU:n alueelle tuotuja hevoseläimiä riippumatta eläimen käyttötarkoituksesta.
Ennen 1.7.2009 syntyneet eläimet on tunnistettava vuoden 2009 loppuun mennessä. 1.7.2009 jälkeen syntyvät varsat on tunnistettava viimeistään syntymävuoden loppuun mennessä tai kuuden kuukauden kuluessa syntymästä sen mukaan kumpi ajankohta on myöhäisempi. Eläimen pitäjällä, jolla on omistus- tai hallintaoikeus eläimeen, on vastuu siitä, että eläin tulee tunnistetuksi.
Tunnistamisen yhteydessä eläimelle annetaan tunnistenumero, tunnistusasiakirja eli passi ja varsat merkitään mikrosirulla. Vanhempien eläinten merkitseminen ei ole pakollista, mutta suositeltavaa. Eläimestä käytetään samaa tunnistenumeroa koko sen eliniän. Järjestelmässä eläimet jaetaan kahteen luokkaan:
1) rekisteröityihin hevoseläimiin ja 2) muihin hevoseläimiin, joilta tunnistamisen yhteydessä edellytetään vähemmän tietoja kuin rekisteröidyiltä.
Tunnistusasiakirjan voi antaa vain hyväksytty jalostusjärjestö tai muu yhteisö, joka täyttää asetuksen edellytykset. Suomessa jalostusjärjestönä toimii Suomen Hippos r.y. Tunnistusasiakirjan tulee aina olla mukana hevoseläintä kuljetettaessa.
Valmisteilla oleva laki eläintunnistusjärjestelmästä antaa täydentäviä säännöksiä tunnistamisen käytännön toimenpiteistä. Lakiesitys annetaan eduskunnalle keväällä 2009.
Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
maatalousylitarkastaja Tauno Junttila, p. (09) 1605 4239
eläinlääkintöylitarkastaja Ulla Joutsenlahti, p. (09) 1605 4287