Hyppää sisältöön
Media

Korkeaoja: Metsänparannusvarojen korotus saatava hallitusohjelmaan

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 17.1.2007 9.02
Tiedote -

”Metsäsektorin tulevaisuuskatsauksen linjausten sisällyttäminen maaliskuussa valittavan uuden hallituksen hallitusohjelmaan on tärkeää. Tulevaisuuskatsauksessa rahoituslakiin esitetään noin 20 miljoonan euron korotusta. Metsän uudistamisen laadun parantaminen ja metsien hoitomäärien lisääminen vaativat tätä korotusta”, painotti maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja Metsänhoitoyhdistysten 100-vuotisjuhlapäivillä Jyväskylässä.

Maamme metsävarat ovat lisääntyneen aiempien metsäohjelmien tavoitteiden mukaisesti metsien järjestelmällisen hoidon ja käytön ansiosta. Kotimaisen ainespuun käyttöä on mahdollista lisätä 5-10 miljoonaa kuutiometriä.

Meillä on vuosikymmenien kokemus siitä, että rahoitustuella ja metsätalouden edistämistyöllä työmääriä voidaan lisätä. Lisäksi parhaillaan eduskunnan käsiteltävänä oleva uusi rahoituslaki yksinkertaistaa ja selkeyttää metsänhoito- ja perusparannustöiden tukiehtoja, minkä pitäisi kannustaa metsänomistajia.

Hyvin hoidetut metsät sitovat hiilidioksidia tulevaisuudessakin

Energiapolitiikassa on havaittavissa, että luonnonvarojen käytössä ollaan siirtymässä uusiutumattomista luonnonvaroista uusiutuvien luonnonvarojen käyttöön. Kansainvälisen ilmastosopimukseen liittyvän EU:n päästökauppajärjestelmän käyttöönotto on muuttanut uusiutuvien energialähteiden asemaa.

Joulukuussa Suomi päätti soveltaa Kioton pöytäkirjan metsienhoitotoimenpidettä vuodesta 2008 alkaen. Se tarkoittaa, että metsiin sitoutuvan lisääntyvän hiilidioksidin avulla voidaan helpottaa Suomen päästövelvoitetta enintään 0,6 miljoonan hiilidioksiditonnin verran vuodessa. Jatkossa on tarpeen pitää maamme metsät hyvässä kasvukunnossa, jotta voidaan varmistaa metsien toimiminen hiilidioksidinieluna.

Vaihtoehtoiset energialähteet ja uusiutuvien raaka-aineiden edistäminen ovat lupaavimpia metsäsektorin kasvualoja. Kehitystä on tapahtunut sekä metsätaloudessa metsähakkeen käyttönä että metsäteollisuuden energian tuotannossa. Vaikka markkinat hoitavatkin ison osan kysynnän kasvusta, hankkeet koko lämpöyrittäjyysketjun kehittämiseksi metsästä lämpölaitokselle ovat edelleen tarpeen.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
erityisavustaja Jouni Lind, puh. (09) 160 53302, 050 521 3305

Juha Korkeaoja