Kuolleena löytyneet riistaeläimet metsästysoikeuden haltijoille
Maa- ja metsätalousministeriön työryhmä ehdottaa metsästyslakia muutettavaksi siten, että kuollut riistaeläin kuuluu eräin poikkeuksin aina metsästysoikeuden haltijalle. Työryhmä luovutti muistionsa tänään ministeri Korkeaojalle.
Työryhmä esittää, että mikäli metsästysoikeuden haltijaa ei tavoiteta tai tämä ei halua pitää eläintä ja eläimen pilaantumisvaara on ilmeinen, voi riistanhoitoyhdistys ottaa eläimen haltuunsa. Rauhoitetun eläimen haltuunotosta tulee ilmoittaa poliisille. Nykyisten säännösten mukaan kuolleena löytynyt riistaeläin kuuluu rauhoitusaikana valtiolle, muutoin alueen metsästysoikeuden haltijalle.
Työryhmän esityksen mukaan myös vastuu kuolleen eläimen aiheuttaman merkittävän ympäristöhaitan poistamisesta kuuluu alueen metsästysoikeuden haltijalle. Mikäli metsästysoikeuden haltijaa ei tavoiteta riittävän pikaisesti tai eläimen aiheuttaman haitan poistamista hänen toimestaan pidetään kohtuuttomana, siirtyy vastuu toissijaisesti alueen riistanhoitoyhdistykselle. Kasaantuvia kustannusvaikutuksia voidaan tarvittaessa kohtuullistaa riistanhoitomaksuvaroista annettavan harkinnanvaraisen valtionavun avulla.
Sairaiden, vahingoittuneiden tai muutoin avuttomassa tilassa olevien eläinten käsittelyä koskevia säännöksiä esitetään tarkistettavaksi. Työryhmän ehdotuksen mukaan poliisi voi esimerkiksi liikenneonnettomuudessa loukkaantuneen hirven etsimiseksi antaa luvan poiketa metsästysoikeutta sekä pyyntivälineitä ja -menetelmiä koskevista säännöksistä. Nykyisin tällainen toiminta on tapahtunut käytännössä poliisin luvalla ilman, että asiasta on olemassa selkeitä säännöksiä.
Pyyntiluvan nojalla kaadettujen, ihmisravinnoksi kelpaamattomien hirvieläinten tilalle uuden luvan myöntää nykyisin poliisi. Työryhmä ehdottaa tämän lupamenettelyn siirtämistä riistanhoitopiireille, jotka myöntävät nykyisin muutkin pyyntiluvat.
Muutosten tarkoituksena on hallinnon keventäminen. Eläimistä valtiolle kertyvät tulot ovat nykyisin vähäisiä eikä muutoksilla ole suurta valtiontaloudellista merkitystä. Muutokset kuitenkin helpottavat eläinten talteenottoa sekä nopeuttavat eläinten kärsimysten lopettamista.
Lisätietoja:
työryhmän sihteeri, riistanhoidonneuvoja Visa Eronen, puh. 050 366 1114
metsästysneuvos Seppo Mattila, maa- ja metsätalousministeriö, puh. (09) 160 53362, 0400 106 086