Hyppää sisältöön
Media

Maidontuotantoa kehitetään tasapuolisesti koko maassa

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 4.4.2006 13.08
Puhe -

Maidontuotantoa koskevassa päätöksenteossa kannetaan huolta koko maan tasapuolisesta kehittämisestä. Maan jakaminen tukipolitiikan keinoin vilja- ja karja-Suomeen ei ole maatalousalan kehityksen kannalta järkevää. Maa- ja metsätalousministeriön valtiosihteeri Pekka Pesonen kertoi maidontuotannon tulevaisuudesta tiistaina Hämeenlinnassa Hämeenlinnan Osuusmeijerin tuottajatilaisuudessa.

Suomen kansallinen maidontuotanto on sopeutunut EU-kaudella vapautuviin markkinoihin ja kiristyvään hintakilpailuun. Alan pitkäjänteinen kehitystyö ja tuottajien yhteiset näkemykset maidontuotannon tulevaisuuden vahvuuksista antavat hyvät edellytykset varsinkin nuorille, alalle pyrkiville tuottajille.

Valtiosihteeri Pesosen mukaan maa- ja metsätalousministeriön tukipolitiikan valmistelu perustuu kansallisesti mahdollisimman yhtenäisiin tukipolitiikan rakenteisiin. Hämeenlinnan osuusmeijerin toiminta-alueella on erityisen kiinnostavaa, miten Etelä-Suomen kotieläintuissa turvataan tuen tason lisäksi sen kannustavuus.

Vuonna 2006 maitoalan tukipolitiikkaa ohjaavat erityisesti vuoden alusta käyttöönotettu kansallisen tuen kiintiökytkentä ja maaliskuun lopun maitokiintiöpalkkion määräytyminen. Maa- ja metsätalousministeriö on alustavasti varautunut mahdollisiin korjaaviin tukipolitiikan päätöksiin. Esillä on ollut mm. kiintiöiden lyhytaikainen vuokraus, jolla lievennettäisiin tuen kiintiökytkennän aiheuttamia muutoksia.

Lisätietoja:
valtiosihteeri Pekka Pesonen, maa- ja metsätalousministeriö,
p. 0400 664 840