Hyppää sisältöön
Media

Makeran maa- ja elintarviketalouden tutkimus-ja kehittämishankkeiden hankehaku vuodelle 2024 on avattu

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 10.1.2023 15.45
Tiedote

Maatilatalouden kehittämisrahaston eli Makeran maa- ja elintarviketalouden tutkimus- ja kehittämishankkeiden hankehaku vuodelle 2024 on avattu. Haussa rahoitetaan ensisijaisesti sellaisia tutkimus-, kehittämis- ja selvityshankkeita, jotka parantavat maa- ja elintarviketalouden kannattavuutta ja kilpailukykyä kestävällä tavalla tai tuottavat hallinnonalan tehtävien hoitamisessa tarvittavaa tietoa. 

Jaettava summa on viime vuosina ollut noin neljä miljoonaa euroa, ja sillä on rahoitettu vuosittain noin 15 uutta hanketta.

Makeran maa- ja elintarviketalouden painopisteet vuoden 2024 hakuun ovat:
1.    Suomen kotieläintuotannon kestävyys, sopeutumiskyky ja tuotannon vahvuudet kilpailuetuna
2.    Maatalouden vesistökuormitus ja vesien hallinta (MATO2-ohjelman teemasta 1)
3.    One Health – ihmiset, eläimet, kasvit ja ympäristö

Vuoden 2024 rahoituksen haku toteutetaan kaksivaiheisena. Aiehaku avautui tiistaina 10.1.2023 ja päättyy torstaina 23.3.2023 klo 16.15. Toiseen vaiheeseen hyväksytään ensisijaisesti ne hankehakemukset, jotka parhaiten vastaavat haun painopisteisiin ja toteuttavat Makeran t&k-rahoituksen tavoitteita. Toisen vaiheen hakuaika avautuu heinäkuussa ja päättyy keskiviikkona 13.9.2023 klo 16.15. Yleisistä hakuohjeista (ja kaksivaiheisesta hausta) on oma asiakirjansa. 

Lisätietoja, painopisteiden tarkempi kuvaus sekä yleiset hakuohjeet 
Maatalouden ympäristövaikutusten tutkimusohjelma MATO 2

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä
neuvotteleva virkamies Suvi Ryynänen, p. 02951 62126, suvi.ryynanen(at)gov.fi