Hyppää sisältöön
Media

Matias Kallio maa- ja metsätalousministerin erityisavustajaksi

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 22.6.2021 15.07
Tiedote
Kuvassa MMM:n uusi ministeri erityisavustaja Matias Kallio.

Valtiotieteiden maisteri Matias Kallio on nimitetty maa- ja metsätalousministeri Jari Lepän erityisavustajaksi 21.6.2021 alkaen

Matias Kallio toimii erityisavustajana nykyisen erityisavustajan Satu Haapaniemen poissaolon ajan. Hän vastaa ministeriön vastuualueella ruokaan sekä kotimaan että EU-maatalouspolitiikkaan liittyvistä asioista. Lisäksi Kallion työnkuvaan kuuluu EU:n metsäasioita yhdessä erityisavustaja Teppo Säkkisen kanssa.

Kallio siirtyy tehtävään määräajaksi Elsi Kataisen maa- ja metsätalousasioista vastaavan avustajan työstä Euroopan parlamentista, missä hän on työskennellyt vuodesta 2016 alkaen.

Kallio on kotoisin Varsinais-Suomesta, Salosta ja hän valmistunut Turun yliopistosta pääaineena poliittinen historia.

Lepän avustajana jatkaa edelleen Annukka Kimmo. Hänen vastuullaan ovat ministeriön luonnonvaraosaston asioista erätalous, metsä- ja bioenergia ja vesitalous sekä tieto- ja tutkimustoimiala sekä lisäksi sidosryhmät sekä viestintäasiat. 

Elinkeinoministeri Mika Lintilän erityisavustajaksi vuodenvaihteessa siirtynyt Teppo Säkkinen avustaa ministeri Leppää erikseen sovituissa maa- ja metsätalousministeriön vastuualueissa.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:

Erityisavustaja Matias Kallio, p. 050 4714505, etunimi.sukunimi@mmm.fi

Jari Leppä