Hyppää sisältöön
Media

Ministeri Anttila: Maaseudun naisten monitaitoisuus hyvä pohja yrittäjyydelle

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 3.6.2007 17.00
Puhe -

Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttilan mielestä maaseudun naisyrittäjistä on tullut hyvin tärkeä ryhmä maaseudun elävänä säilyttämisen kannalta. Maaseudun naisten monitaitoisuus on luonut hyvän pohjan yrittäjyydelle, ministeri korosti puhuessaan kansainvälisten maaseutunaisten liiton maailmankongressissa Turussa tänään.

Maailman muuttuessa ja globalisaation edetessä myös suomalainen maaseutu muuttuu ja maaseudun asukkaat joutuvat etsimään itselleen uusia rooleja. Aiemman ruuantuotannon lisäksi maaseudulla tuotetaan nykyisin myös energiaa, ympäristö- ja matkailupalveluja sekä sosiaalisia palveluja, Anttila kuvaili kongressivieraille suomalaista maaseutuyrittäjyyttä.

Maaseudun naiset ovat itse perustaneet omia järjestöjään edistämään taloudellisia, yhteiskunnallisia ja harrastustoimintoja. Monet järjestöistä ovat kehittyneet paikallistason yhdistyksistä valtakunnallisiksi organisaatioiksi. Anttilan mielestä tämä on yksi esimerkki verkostoitumisesta ja tiedonkulun parantamisesta eri toimijoiden kesken.

Anttila toi esille myös sen, että Suomessa on lähes 20 vuoden ajan toiminut valtakunnallinen maaseudun naisten kysymyksiä käsittelevä teemaryhmä, jossa on ollut jäseniä sekä naisten omista järjestöistä että valtionhallinnosta ja tutkimuslaitoksista.

Maailman maaseutunaisten järjestö ACWW (The Associated Country Women of the World) on maailman suurin maaseudun naisten järjestö, jolla on noin yhdeksän miljoonaa jäsentä 70 maassa. Järjestön tavoitteena on nostaa maaseudun naisten ja perheiden elintasoa koulutuksen, harjoittelun ja yhteiskunnallisten kehitysohjelmien avulla. Järjestö tarjoaa jäsenilleen käytännöllistä tukea ja apua erilaisilla tulonhankintamalleilla. Järjestö antaa naisille kansainvälisen äänen yhteistyössä YK:n järjestöjen kanssa.

Turussa 2.-10.6. pidettävän maailmankongressin järjestäjinä ovat toimineet Maa- ja kotitalousnaisten keskus, Marttaliitto ry ja Finlands svenska Marthaförbund r.f. Kongressiin osallistuu noin 700 naisjärjestöjen edustajaa eri puolilta maailmaa. Kongressissa käsitellään maaseudun naisten asemaa ja tulevaisuutta maailmanlaajuisesti.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
ministerin erityisavustaja Kaisa Karttunen, p. (09) 1605 3302, 040 849 9077
projektisihteeri Johanna Packalen, p. 050 322 17 26 (ACWW-kongressista)