Hyppää sisältöön
Media

Ministeri Anttila: Maataloustuotteiden vienti Kiinaan helpottuu

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 3.9.2010 6.39
Tiedote -

Peking 3.9.2010

Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila päättää tänään viisipäiväisen Kiinan-vierailunsa. Shanghaihin ja Pekingiin suuntautuneen vierailun aikana hän tapasi Kiinan maatalousministerin, metsäministerin sekä elintarvikkeiden tuonnista vastaavan varaministerin. Lisäksi Shanghaissa ministeri Anttila puhui pohjoismaisessa elintarviketurvallisuuskonferenssissa ja tutustui maailmannäyttelyyn. Vierailun pääaiheina olivatkin elintarviketurvallisuus ja sen osaamisen vienti Suomesta Kiinaan, metsäalan yhteistyö, jota on tehty jo 30 vuoden ajan sekä maiden välisen yhteistyön kehittäminen maatalousalalla.

Pekingin ohjelmaan sisältyi Suomen ja Kiinan välisen pitkän metsäyhteistyön juhlistamiseksi järjestetty kestävää metsätaloutta ja maareformia käsitellyt seminaari, johon osallistui lähes 100 hallinnon ja metsäteollisuuden asiantuntijaa. Maiden välinen metsäyhteistyöryhmä uudisti ja allekirjoitti yhteistyön seuraavien vuosien ohjelman. Siihen sisältyy suomalaisen metsäosaamisen välittämistä mm. yksityismetsätalouden ja -omistuksen edistämisessä ja metsäpalojen torjunnassa sekä asiantuntijoiden vaihdon kautta.

Keskustellessaan ministeri Anttilan kanssa Kiinan metsäministeri Jia Zhibang ylisti maiden välisen metsäyhteistyön tuloksellisuutta. Lisäksi hän vakuutti Kiinan metsätalouden uudistusten jatkuvan ja laajan istutusohjelman saavuttavan tavoitteensa. Vuosien 2005-2020 metsitysohjelma lisää Kiinan metsäpinta-alaa ainakin 40 miljoonalla hehtaarilla.

Ministeri Anttila ja elintarvikkeiden tuonnista vastaava varaministeri Pu Changcheng allekirjoittivat Kiinan kotieläinjalostuksen kannalta tärkeän sopimuksen, joka mahdollistaa naudan sperman viennin Suomesta Kiinaan. Virkamiesten välisissä neuvotteluissa ratkaistiin sianlihan, kauran ja ohran viennin osalta kasvi- ja eläintautivaatimuksiin liittyvät tekniset kysymykset siten, että sopimukset voidaan allekirjoittaa lähitulevaisuudessa.

Maatalousministeriössä ministeri Han Changfun kanssa käydyissä keskusteluissa pääaiheina olivat elintarviketurvallisuuteen ja ruuan riittävyyteen liittyvät kysymykset. Myös suomalaisten maatalouskoneiden vientimahdollisuudet Kiinaan nousivat keskusteluissa esille. Kiinalaiset lupasivat helpottaa niiden pääsyä maan markkinoille.

Ministeri Anttila kutsui ministeri Han Changfun vierailulle Suomeen. Ministeri Hanin aloitteesta Suomen ja Kiinan välille päätettiin perustaa säännöllisesti kokoontuva yhteistyöryhmä, jossa käsitellään maa- ja elintarviketalouden hankkeiden edistymistä.


Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
ministerin erityisavustaja Jukka-Pekka Kataja, puh. +358 40 557 36 81
ylijohtaja Veli-Pekka Talvela, puh. +358 400 949 900
Sähköpostit: etunimi.sukunimi@mmm.fi