Hyppää sisältöön
Media

Ministeri Anttila: Perintö- ja lahjaverotus poistettava maa- ja metsätilojen sukupolvenvaihdoksilta

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 26.2.2008 16.00
Puhe -

Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila muistuttaa, että hallitusohjelmassa on sitouduttu poistamaan perintö- ja lahjaverotus kokonaan maa- ja metsätilojen sukupolvenvaihdoksilta. Verovapaus on ensiarvoisen tärkeää, jotta myös nuoria saadaan metsänomistajiksi. Ministeri Anttila puhui tänään Metsäsektorin tulevaisuus Suomessa -tapahtumassa Salossa.

Anttila kertoi, että ei voi sellaisenaan hyväksyä valtiovarainministeriön esitystä, jonka mukaan nykyistä perintö- ja lahjaverotusta vain kevennettäisiin mutta ei poistettaisi kokonaan. Esityksen mukaan verovapaus olisi vain sellaisilla tiloilla, joilla on pakollinen MYEL-vakuutus. Ministeri Anttilan mukaan tämä nostaisi kuitenkin verohuojennuksen rajan liian korkealle. ”Lausuntokierroksella oleva esitys ei vastaa hallitusohjelman kirjausta, johon on yhdessä sitouduttu. Asiaan tullaan palaamaan sen jälkeen, kun lausuntokierros on käyty”, toteaa Anttila.

Perintö- ja lahjaveron poistamisella voidaan vähentää metsätilojen pirstaleisuutta ja laskea metsänomistajien korkeaa keski-ikää. Metsätilan perintö- ja lahjaverovapauden rajaksi tulee määritellä vapaaehtoisen MYEL-maksun rajat. ”Nyt tarvitaan määrätietoinen ote omistusrakenteen kehittämiseen ja yksikkökoon kasvattamiseen. Nämä asiat ovat aivan keskeisiä kilpailukyvyllemme”, korostaa Anttila.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
ministerin erityisavustaja Minna-Mari Kaila, p. (09) 1605 3302, 040 775 6060

Sirkka-Liisa Anttila