Ministeri Anttila: Puuhuollon turvaaminen on tahdon asia

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 6.6.2008 11.43
Tyyppi:Tiedote -

– Suomen metsäsektorin suurin haaste on nyt saada kotimaan metsistä puuta korvaamaan Venäjän tuontia. Venäjältä on tuotu vuosittain 10–15 miljoonaa kuutiota puuta, josta 7–8 miljoonaa kuutiota on ollut koivua. Suomen metsät kasvavat erittäin hyvin, viimeisen inventoinnin mukaan lähes 100 miljoonaa kuutiota vuodessa. Tästä riittää hakattavaa nykyisen noin 58 miljoonan kuution lisäksi hyvinkin tarvittavat 12–15 miljoonaa kuutiota vuodessa, sanoo maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila.

– Kasvatusmetsien hakkuiden lykkäämisellä metsänomistaja menettää aina. Liian tiheät metsät kasvavat huonommin kuin hoidetut. Kuitupuun hinnanmuutoksilla ei kasvueron tuomaa menetystä kurota kiinni, ministeri Anttila muistuttaa.

Ensiharvennushakkuiden verovapaus tulee voimaan huhtikuun alusta alkaen, kunhan komissio antaa hyväksyntänsä verovapaudelle. Puun myynnistä tehtävä metsävähennys nousi 60 prosenttiin ja koskee kaikkia vuodesta 1993 alkaen tehtyjä metsätilakauppoja.

Puukaupan molemmat osapuolet, MTK ja metsäteollisuus järjestävät kesäkuun alussa puumarkkinoiden vauhdittamiseen tähtäävän tietoiskun, jonka teema on ”Nyt tarvitaan suomalaista puuta”. Maakunnissa on menossa "Puu liikkeelle metsistä" -kampanja, jonka järjestävät yhteistyössä metsänhoitoyhdistykset ja metsäkeskukset. Ministeri Anttilan mielestä kotimaisen puuhuollon turvaaminen vaatii uutta ajattelua ja tiiviimpää yhteistyötä metsänhoitoyhdistysten ja metsäkeskusten välillä. Henkilökohtaista neuvontaa tarvitsevat etenkin ne metsänomistajat, joille metsä on perinnön kautta tullut sijoitus.

Tulevalla viikolla ministeri Anttila keskustelee puuhuollon turvaamisesta metsäkeskusten johtajien sekä metsänhoitoyhdistysten ja MTK:n metsävaltuuskunnan edustajien kanssa.

– Metsänomistajienkin on nyt tunnettava vastuunsa teollisuuden raaka-aineen turvaamisessa. Samoin teollisuuden on oltava aktiivisesti liikkeellä ja oikealla ostomielellä, Anttila huomauttaa.

Anttila painottaa, että Suomen mittavien puuvarantojen hyödyntäminen vaatii jatkossakin suomalaista, kilpailukykyistä metsäteollisuutta.

– Jos annamme keinotekoisen puupulan sulkea 5–7 jalostusyksikköä, emme saa niitä koskaan takaisin. Metsänomistajien näkökulmasta ei ole yhdentekevää, missä puu jalostetaan. Kotimaisen puuhuollon turvaaminen on kansallisen tahdon asia. Siksi haastan kaikki puukaupan osapuolet tekemään nyt metsäkauppoja, Anttila sanoo.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:

ministerin erityisavustaja Minna-Mari Kaila,
puh. 040 775 6060

Sirkka-Liisa Anttila