Hyppää sisältöön
Media

Ministeri Korkeaoja: Maataloudessa tarvitaan jatkuvaa kehittämistyötä

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 28.7.2005 11.00
Puhe -

Sitten EU-jäsenyyden suomalainen maatalous on ollut muutoksen kourissa. Olemme osa EU:n yhteistä maatalouspolitiikkaa ja päätökset tehdään määräenemmistöllä maatalousministerien neuvostossa. Suomen vaikutusvalta perustuu hyvin toimivaan yhteistyöhön komission ja neuvoston kanssa, toteaa Farmari Suomen maatalousnäyttelyssä tänään puhunut maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja.

- Olemme valmiit, mikäli vain mahdollista, tukemaan komission uudistusesityksiä ja peruslinjauksia kuitenkin sillä ehdolla, että voimme samassa yhteydessä varmistaa kansallisten erityistarpeiden toteutumisen, ministeri sanoo.

Hallitus valmistelee selontekoa maatalouden tulevaisuudesta. Siinä hahmotellaan linjauksia siitä, miten Suomessa turvataan kannattava ja alueellisesti kattava elintarviketuotanto, ja miten taataan laadukas ja turvallinen kotimainen ruoka kuluttajille. Tuotantorakenteen kehittäminen kilpailukykyiseksi on yhä tärkeämpää, toteaa ministeri Korkeaoja.

- Osaamista ja tekniikan hyväksikäyttöä on jatkuvasti parannettava. Hallinto tarjoaa maatalouden harjoittamiselle puitteet ja elinkeinoelämän sekä viljelijöiden vastuulla on alan kehittäminen. Jatkuvaa kehittämistyötä tekemällä pärjää ja niin pitää ollakin.

Tänä vuonna kannattavuutta korjataan käyttöönotettavalla kansallisella luonnonhaittakorvauksella, maatalouden energiaverohuojennuksella ja voimassa olevilla erittäin korkeilla investointituilla. Ministeri uskoo, että näillä ratkaisuilla tuotannon kannattavuuden aleneva kehitys torjutaan. Hän toteaa, että kannattavuuden ohella meillä on edelleen haasteena viljelijöiden jaksaminen.

- Työpaineita on lievitettävä muilta aloilta tutuilla keinoilla. Ylimääräisen lomapäivän lisäksi tarvitaan uutta teknologiaa, viljelijöiden yhteistyötä, lomituspalveluiden yleisempää kehittämistä ja tilakohtaisten luovien ratkaisujen käyttöön ottamista.



Lisätietoja:

ministerin erityisavustaja Jouni Lind, puh. 050 521 3305

Juha Korkeaoja