Hyppää sisältöön
Media

Muutoksia eläintukien valvontaan

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 19.5.2022 14.31
Tiedote

Valtioneuvosto hyväksyi torstaina 19.5.2022 asetuksen, jolla tarkennetaan EU:n rahoittamien eläinpalkkioiden valvontaa koskevia sääntöjä. 

Asetus koskee niiden tukiehtojen valvontaa, jotka on vahvistettu 31.1.2022 annetussa valtioneuvoston asetuksessa 79/2022. Asetus vastaa siten vahvistettuja tukiehtoja ja koskee vain niiden todentamista. 

Jos tuotantosidonnaisen tuen järjestelmään kuuluva eläin ei täytä tunnistus- ja rekisteröintivaatimuksia kullekin järjestelmälle määritettynä viitepäivänä, niin eläin hylätään valvonnassa. Tällöin eläimestä tulee tukikelvoton kyseiselle hakuvuodelle, eikä eläimen viimeisin haltijakaan voisi saada siitä tukea, jos eläin siirtyy hakuvuoden aikana toiselle tilalle. Viimeisimmälle haltijalle ei kuitenkaan aiheutuisi hallinnollista seuraamusta eläimen aikaisemmasta tunnistamisen ja rekisteröinnin virheestä. 

Viitepäivä on lypsylehmillä, emolehmillä, emolehmähiehoilla, saaristohiehoilla sekä uuhilla ja kutuilla 31.3.2022. Sonneilla viitepäivä on eläinkohtaisen tilallapitoajan alkamista edeltävä päivä. Viitepäivävaatimukset eivät koske teurashiehoja, teuraskaritsoja ja teuraskilejä. 

Lisäksi asetuksen säädösviittaukset on päivitetty vastaamaan voimassa olevaa lainsäädäntöä.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä: 
neuvotteleva virkamies Suvi Ruuska, p. 0295 16 2248, suvi.ruuska (at) gov.fi
neuvotteleva virkamies Juha Palonen, p. 0295 16 2356, juha.palonen(at)gov.fi