Hyppää sisältöön
Media

Neuvosto keskustelee maatalouspolitiikan uudistuksesta

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 26.11.2010 12.14
Tiedote -

EU:n maatalousministerit keskustelevat marraskuun kokouksessaan komission tiedonannosta EU:n yhteisen maatalouspolitiikan uudistuksesta.

Maatalouspolitiikan uudistuksella komissio haluaa ylläpitää elinvoimaista elintarviketuotantoa, luonnonvarojen kestävää käyttöä ja tasapainoista alueellista kehitystä. Keskeisiä haasteita ovat ruokaturvan ylläpito EU:ssa ja koko maailmassa, ympäristönsuojelun lisääminen, ilmastonmuutoksen hillitseminen sekä maaseutualueiden talouden ja työllisyyden turvaaminen.

Suomi pitää komission tiedonantoa ja tavoitteita hyvänä pohjana jatkokeskustelulle. Suomelle luonnonolosuhteiden ja korkean kustannustason näkökulmasta erityisen tärkeitä kysymyksiä ovat epäedullisten alueiden luonnonhaittakorvauksen säilyminen, maatalouden ympäristötuen kehittäminen ja EU:n kokonaan rahoittamien tuotantoon sidottujen tukien jatkuminen. Lisäksi tukijärjestelmiä on pystyttävä yksinkertaistamaan huomattavasti.

Komissio kaavailee nykyistä vihreämpää maatalouspolitiikkaa, sillä maatalouden suorien tukien alle tulisi ympäristötoimenpiteiden perusteella maksettava tuki. Politiikka perustuisi edelleen kahteen ns. pilariin. Ensimmäisen pilarin tuet eli EU:n kokonaan rahoittamat suorat tuet jakaantuisivat nykyistä tasaisemmin jäsenvaltioiden välillä.

Toisen pilarin tuet eli maaseudun kehittämistuet keskittyisivät kilpailukyvyn, innovaatioiden ja ympäristönsuojelun edistämiseen sekä ilmastonmuutoksen torjuntaan ja luonnonvarojen kestävän käytön tukemiseen. Maaseudun kehittämistoimenpiteiden on komission mielestä oltava nykyistä paremmin kohdennettuja ja tavoitteellisempia.

Komissio esittää, että nykyisen kaltaiset maatalouspolitiikan markkinatoimet säilytetään turvaverkkoina markkinoiden kasvavaan vaihteluun vastaamiseksi. Komissio aikoo tehdä esityksiä maatalouden markkinoiden tehokkaamman toiminnan takaamiseksi. Suunnitelmissa on mm. elintarvikeketjun epätasapainoisen neuvotteluaseman tasapainottamista, sopimussuhteiden kehittämistä ja läpinäkyvyyden lisäämistä.

Tavoitteena on, että tiedonannosta käytyjen keskustelujen pohjalta maatalousministerit antaisivat päätelmänsä tiedonannosta keväällä 2011. Lainsäädäntöehdotukset komissio esittää heinäkuussa 2011. Neuvosto päättää lainsäädäntöehdotuksista yhdessä Euroopan Parlamentin kanssa yhteispäätösmenettelyllä. Lainsäädäntöpaketista tehdään päätökset todennäköisesti kesän 2012 - alkuvuoden 2013 välisenä aikana.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
maatalousneuvos Kari Valonen, p. 09 160 52428, 040 751 8407

Sirkka-Liisa Anttila