Neuvosto keskustelee yhteisen maatalouspolitiikan väliarvioinnista
Maatalous- ja kalastusneuvosto käy Luxemburgissa 23. - 24. kesäkuuta periaatekeskustelun yhteisen maatalouspolitiikan niin sanotusta terveystarkastuksesta. Neuvostossa haetaan lisäksi poliittista yhteisymmärrystä asetusehdotukselle laittoman kalastuksen ehkäisemiseksi. Suomea kokouksessa edustaa maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila.
Suomi katsoo, että yhteisen maatalouspolitiikan terveystarkastus on hyvä tilaisuus tarkastella vuoden 2003 maatalousuudistuksen toimivuutta ja toteutumista sekä kehittää yhteistä maatalouspolitiikkaa. Väliarvioinnissa on noudatettava periaatetta siitä, että maataloutta on voitava harjoittaa koko yhteisön alueella. Tämä on entistä tärkeämpää ruokaturvan ylläpitämiseksi sekä kansallisesti että EU:ssa.
Neuvostossa haetaan poliittista yhteisymmärrystä asetusehdotukselle laittoman kalastuksen ehkäisemiseksi ja poistamiseksi. Suomi pitää tärkeänä, että yhteisö lisää osuuttaan laittoman kalastuksen valvonnassa. Suomen tärkeimmät varaumat liittyvät esitykseen pyrkiä yhtenäistämään jäsenvaltioiden vakavista rikkomuksista määräämiä rangaistuksia ja niin kutsuttuihin mustiin listoihin lippuvaltioista, jotka eivät ole halukkaita yhteistyöhön laittoman kalastuksen torjumiseksi. Suomi ei voi hyväksyä ehdotettua lyhyttä määräaikaa ennen asetuksen soveltamista, vaan toivoo vähintään vuoden määräaikaa kansallisen lainsäädännön valmistelemiseksi.
Neuvosto käsittelee myös asetusehdotusta yhteisön kalastusaluksille myönnettävistä luvista kalastuksen harjoittamiseksi yhteisön vesien ulkopuolella ja kolmansien maiden alusten pääsystä yhteisön vesille. Ehdotus on Suomen hyväksyttävissä. Suomen kannalta merkityksellisintä on, että suomalaisten ja venäläisten toimijoiden yhteistyö ei häiriinny eikä sille aseteta tarpeettomasti uusia edellytyksiä.
Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
maatalousneuvos Matti Hannula, puh. (09) 160 52730, 040 760 5954 (maatalouspolitiikka)
kalastusneuvos Markku Aro, puh. (09) 160 53361, 040 740 2387 (kalastus)