Neuvosto pääsi sopuun maaseudun kehittämisasetuksesta
Maatalous- ja kalastusneuvosto pääsi 20.6.2005 yksimielisesti poliittiseen yhteisymmärrykseen maaseudun kehittämistä koskevasta asetusehdotuksesta. Suomea neuvoston kokouksessa edusti maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja.
Neuvosto pääsi poliittiseen yhteisymmärrykseen maaseudun kehittämistä koskevasta asetusehdotuksesta. Maaseudun kehittämisen eri linjojen välisistä pakollisista EU-vähimmäisrahoitusosuuksista sovittiin seuraavasti: linjoille 1 ja 3 minimiosuus on 10 %, linjalle 2 se on 25 % ja Leaderille 5 %. Epäsuotuisten alueiden määrittely pidetään tässä vaiheessa ennallaan. Vuonna 2008 komissio antaa asiasta tiedonannon, jonka perusteella päätetään uudet EU:n laajuiset määrittelykriteerit. Niitä alettaisiin soveltaa vuodesta 2010 lukien. Maaseudun kehittämisvarojen jako jäsenmaiden kesken vahvistetaan sen jälkeen, kun yleisistä rahoituskehyksistä vuosille 2007-2013 on saatu aikaan päätös.
Eri toimintalinjoille päätetyt rahoitusosuudet olivat Suomen kantojen mukaiset. Suomi hyväksyi myös LFA-alueiden määrittelykriteerien tarkastelun myöhemmin. Suomelle on keskeistä, että Suomen saama osuus maaseudun kehittämisvaroista ei alene. Siksi Suomi ehdottikin määrärahojen jakokriteereitä koskevaan artiklaan uutta muotoilua, joka varmistaisi Suomelle tärkeiden kriteerien huomioon ottamisen. Suomi ja Ruotsi liittivät lisäksi päätökseen yhteisen lausumansa, jonka mukaan niiden nykyisten tavoite 1- ohjelmien kautta tullut rahoituksen määrä on säilytettävä siinä tapauksessa, jos kyseisiä alueita ei luokitella konvergenssialueiksi.
Maatalous- ja kalastusneuvosto käsitteli lisäksi mm. ehdotusta neuvoston asetukseksi Euroopan kalatalousrahastosta sekä ehdotusta neuvoston direktiiviksi yhteisön toimenpiteistä lintuinfluenssan torjumiseksi.
Neuvostossa kuultiin tilannekatsaus neuvoston direktiivistä, joka koskee lintuinfluenssan torjumista. Ehdotuksella uudistetaan voimassa olevassa lintuinfluenssaa koskevassa neuvoston direktiivissä määritellyt yhteisön toimenpiteet lintuinfluenssan vastustamisesta. Suomi pitää ehdotusta erittäin tärkeänä ja on valmis edistämään sen käsittelyä, jotta se saataisiin hyväksyttyä mahdollisimman pian.
Neuvoston kokous jatkuu tänään tiistaina 21.6.2005, jolloin jatketaan keskustelua Euroopan kalatalousrahastosta ja käsitellään ehdotusta, joka koskee Välimeren kalastusta.
Lisätietoja:
maatalousneuvos Matti Hannula, maa- ja metsätalousministeriö, p. (09) 160 52730, 040 760 5954 (maatalous)
osastopäällikkö Matti Aho, maa- ja metsätalousministeriö, p. (09) 160 53380, 040 516 9857 (elintarvikkeet ja terveys)