Poroeläintuki 20 euroa eloporolta
Valtioneuvosto on tänään antanut asetuksen poronhoitovuodelta 2003/2004 maksettavas-ta eläinkohtaisesta tuesta. Tukea maksetaan pohjoisilla tukialueilla C3 ja C4. Tuen suu-ruus on 20 euroa eloporoa kohden.
Porotuen saamisen edellytyksenä on, että ruokakuntaan kuuluvat henkilöt omistavat tuen maksamista edeltävän poronhoitovuoden päättyessä vähintään 70 eloporoa. Tuki kohdis-tetaan niille poronomistajille, joiden toimeentulolle poronhoidolla on olennainen merkitys.
Suomen EU-jäsenyysaikana valtioneuvosto on vahvistanut porotuen tukiperusteet yhdeksi vuodeksi kerrallaan. EU-jäsenyyden alussa porotuen saamiseen vaadittiin 25 eloporon omistus, minkä jälkeen alarajaa on asteittain korotettu. Poronhoitovuonna 2002/2003 ala-raja on ollut 70 eloporoa, joten nyt alaraja säilyy saman suuruisena. Tarkoituksena on nos-taa alaraja 80 eloporoon ensi vuonna.
Euroopan komissio on antanut päätöksellään (95/196/EY) Suomelle luvan maksaa pohjoi-sena tukena porotaloudelle eläinkohtaista tukea pohjoisilla tukialueilla C 3 ja C 4. Tuen suuruus voi olla enintään 160 markkaa eloporolta. Komission päätöksessä on tuen määrä rajattu myös siten, että se saa kohdistua enintään 229 000 eloporoon ja voi olla yhteensä enintään 36,6 miljoonaa markkaa (noin 6,15 milj. euroa) vuodessa. Eloporo on poro, joka poroerotuksessa jätetään eloon.
Asetusehdotuksen tukiperusteet vastaavat pääosin edellisen vuoden valtioneuvoston ase-tusta. Teurasrästiporojen osalta tukiperusteita kuitenkin tiukennetaan. Jos teurasrästiporo-jen määrä ruokakunnalla on yli kolme prosenttia (aikaisemmin yli viisi prosenttia) eloporo-jen määrästä, ei tukea makseta ruokakunnalle lainkaan. Tavoitteena on, että vastaisuu-dessa tuen saaminen edellyttäisi, että paliskunnan osakas on noudattanut paliskunnan hyväksymää vuosittaista teurastussuunnitelmaa.
Lisätietoja: hallitussihteeri Kirsi Taipale, maa- ja metsätalousministeriö,
(09) 160 54277, kirsi.taipale@mmm.fi