Hyppää sisältöön
Media

Riistanhoitoyhdistysten valtionavustusten jakoperusteisiin esitetään muutoksia koronatilanteen vuoksi

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 2.10.2020 14.38
Tiedote
Metsämaisema.

Maa- ja metsätalousministeriön asetukseen riistanhoitoyhdistysten valtionavustusten jakoperusteista ehdotetaan muutoksia koronaviruspandemian vuoksi. Yleisavustus ehdotetaan jaettavaksi maksamisvuotta edeltävän kahden vuoden yhteenlaskettujen toimintatietojen perusteella. Tavoitteena on, että asetus tulisi voimaan 1.1.2021.

Riistanhoitoyhdistysten valtionavustuksesta 35 % jaetaan jäsenmäärän mukaisessa suhteessa ja 65 % erilaisten toimintaa kuvaavien suoritteiden mukaisessa suhteessa. Koronaviruspandemia on estänyt riistanhoitoyhdistysten toimintaa ja tapahtumien järjestämistä vuoden 2020 keväästä lähtien, mikä voi aiheuttaa odottamattomia muutoksia riistanhoitoyhdistysten vuoden 2021 valtionavustuksen jakamiseen.


Riistanhoitoyhdistysten valtionavustuksen jakoperusteita ehdotetaan muutettavan siten, että riistanhoitoyhdistysten yleisavustus jaettaisiin sen maksamisvuotta edeltävän kahden vuoden yhteenlaskettujen toimintatietojen perusteella nykyisen yhden vuoden sijaan. Esityksen tavoitteena on estää yleisavustuksen odottamattoman suuria vaihteluita esimerkiksi koronavirustilanteen estäessä riistanhoitoyhdistysten koulutustilaisuuksien järjestämistä keväästä 2020 lähtien.


Vuodesta 2018 alkaen portaittain voimaan tullut toiminnan suoritteiden mukaan jaettava avustus on aktivoinut riistanhoitoyhdistyksiä järjestämään monia koulutustapahtumia ja metsästyksen valvontaa aiempaa merkittävästi kattavammin. Asetuksen muutos antaisi aikaa sopeuttaa ja kehittää riistanhoitoyhdistysten toimintaa koronapandemian estämisen edellyttämällä tavalla.

Lisätietoja:


Erityisasiantuntija Janne Pitkänen, p. +358 295 16 2338, janne.pitkanen@mmm.fi
 

Riista