Saimaan tulvauhkaa pienennetään lisäjuoksutuksella
Maa- ja metsätalousministeriö on tänään 19.8. päättänyt lisätä Saimaan juoksutusta ensi maanantaista 23.8. lähtien 70 kuutiometrillä sekunnissa tulvauhan pienentämiseksi. Juoksutusta lisätään nykyisestä luonnonmukaisesta määrästään 730 kuutiometristä sekunnissa 800 kuutiometriin sekunnissa. Lisäjuoksutuksella Saimaan vedenkorkeutta pyritään alentamaan vuodenvaihteeseen mennessä noin kymmenen senttimetriä luonnonmukaisesta korkeudestaan.
Jos vesitilanne jatkuu suunnilleen keskimääräisenä, juoksutusta jouduttaneen jatkamaan tällä tasolla ainakin vuoden loppuun saakka. Vesitilanteen kehittymistä seurataan ja juoksutusmäärää muutetaan tarvittaessa. Lisäjuoksutuksesta ei arvioida aiheutuvan haittaa tai vahinkoa. Saimaannorpan pesinnän kannalta on edullista, että Saimaan vedenpintaa alennetaan nyt noin neljän kuukauden ajan ennen pysyvän jääpeitteen syntymistä.
Päätös perustuu vedenkorkeuden ennusteeseen, jonka mukaan Saimaan vedenkorkeus uhkaa nousta lokakuun puolivälissä ns. normaalivyöhykkeen yläpuolelle eli yli 50 senttimetriä ajankohdan pitkäaikaisen keskiarvon yläpuolelle. Tällaisessa tilanteessa Saimaan ja Vuoksen juoksutussääntö edellyttää juoksutuksen suurentamista nykyisestä luonnonmukaisesta määrästään, jotta ennakoitua tulvavahinkojen uhkaa voidaan pienentää. Juoksutussääntö perustuu Suomen ja Venäjän valtioiden väliseen sopimukseen. Päätös lisäjuoksutuksesta tehtiin suomalais-venäläisen rajavesistöjen käyttökomission suomalaisen osapuolen aloitteesta.
Sadanta oli Vuoksen vesistöalueella toukokuussa ja heinäkuussa noin kaksinkertainen pitkäaikaiseen keskiarvoon verrattuna, ja myös kesäkuussa hieman keskiarvoa suurempi. Tämän seurauksena vedenkorkeus ylitti 16.8. ajankohdan keskiarvonsa Kallavedellä 39 senttimetrillä, Pielisellä 76 senttimetrillä ja Saimaalla 25 senttimetrillä. Saimaan vesitilanne on muuttunut harvinaisen nopeasti, sillä vasta viime lokakuun lopulla päättyi yli vuoden kestänyt poikkeuksellinen kuivuusjakso, jolloin Saimaan vedenpintaa nostettiin juoksutussäännön perusteella enimmillään 33 senttimetriä.
Saimaan ja Vuoksen juoksutussääntö on Suomessa ainutlaatuinen järjestely, koska poikkeuksellisessa vesitilanteessa se antaa mahdollisuuden muuttaa juoksutusta tulvan tai kuivuuden torjumiseksi. Muina aikoina Saimaan vedenkorkeus on luonnonmukainen.
Lisätietoja: vesihallintoneuvos Jaakko Sierla, maa- ja metsätalousministeriö, p. (09) 160 53349, 040 751 8417