Hyppää sisältöön
Media

Sika- ja siipikarjatalouden tuotannosta irrotetun tuen ja kasvihuonetuotannon ennakkoja korotettiin

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 7.4.2022 14.10
Tiedote

Valtioneuvosto on päättänyt vuoden 2022 kansallisten sika- ja siipikarjatalouden ja kasvihuonetuotannon tuen ennakkojen korotuksesta koko maassa. Ukrainan sodan aiheuttaman markkina- ja tuotantohäiriötilanteen vuoksi sika- ja siipikarjatalouden tuotannosta irrotetun tuen ja kasvihuonetuen maksatuksia toteutetaan näin normaalia etupainotteisemmin. Tuotannon ongelmat johtuvat sodan aiheuttamista merkittävistä markkinahäiriöistä ja tuotantopanosten hintojen rajusta noususta. Tuen maksun aikaistaminen pienentää riskiä tilojen joutumisesta maksuvalmiusongelmiin ja helpottaa tilojen taloudellista tilannetta.

Ennakkona maksettava osuus tuesta on nyt 95 prosenttia aiemmin säädetyn 80 prosentin sijaan. Tänään tehdyllä päätöksellä ei ole suoranaisia valtiontaloudellisia vaikutuksia, koska tuen enimmäismäärästä on päätetty jo aiemmin tukimuodon hyväksymisen yhteydessä. Sika- ja siipikarjatalouden tuotannosta irrotettua tukea arvioidaan maksettavan koko maassa 18,5 miljoonaa euroa ja kasvihuonetuotannon tukea noin 25,6 miljoonaa euroa vuodelta 2022.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:

Neuvotteleva virkamies Juha Vanhatalo, p. 0295 16 2347, juha.vanhatalo(at)gov.fi
Erityisasiantuntija Pekka Pihamaa, p. 0295 16 2289, pekka.pihamaa(at)gov.fi
Ylitarkastaja Veli-Pekka Reskola, p. 0295 16 2193, veli-pekka.reskola(at)gov.fi
 

EU ja kansainväliset asiat Eläimet ja kasvit Ruoka ja maatalous