Silakkakiintiö tänä vuonna 78 275 tonnia

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 11.1.2005 14.34
Tyyppi:Tiedote -

Euroopan unionin neuvosto päätti jäsenmaiden kalastuskiintiöistä istunnossaan 21-22.12.2004. Suomelle vahvistettiin neljälle lajille kaikkiaan yhdeksän kalastuskiintiötä, joista kahdeksan on Itämerellä.

Silakka

Silakan entiset kaksi kiintiötämme jaettiin kolmeksi kiintiöksi muuttamalla niiden aluerajoja. Suomelle taloudellisesti tärkein pohjoisen Itämeren ja Pohjanlahden aiemmin käsittänyt kiintiö (2004: 58 374 tonnia) rajattiin nyt Pohjanlahdelle (2005: 52 471 tonnia). Entinen Itämeren pääaltaan (pohjoisosaa lukuun ottamatta) ja Suomenlahden kiintiö (2004: 9 386) jaettiin kahteen osaan: Itämeren pääaltaan (pohjoisosa mukaan lukien) ja Suomenlahden kiintiöön (2005: 25 801) sekä Lounaisen Itämeren (Ruotsin eteläpuolisen) kiintiöön (2005: 3 tonnia).

Kokonaisuutena ottaen silakan viime vuoden 67 760 tonnin kalastusmahdollisuudet kasvoivat näin ollen vuoden kuluvan vuoden 78 275 tonniin. Lisäksi, koska Pohjanlahden kiintiön eteläraja siirrettiin Selkämeren eteläpuolelle, helpottuu Itämeren pääaltaan ja Suomenlahden kiintiön hyödyntäminen olennaisesti.

Maa- ja metsätalousministeriö on aiempien vuosien tapaan rajoittanut silakan ja kilohailin troolikalastusta nyt 5. tammikuuta voimaan tulleella asetuksellaan. Pohjanlahdella elintarvikekalastuksessa viikkorauhoitusaika on torstaista klo 12.00 perjantaihin klo 18.00 asti ja kesärauhoitusaika on 1.-30.6. Rehukalastuksessa viikkorauhoitus on voimassa lauantaihin klo 24.00 asti ja kesärauhoitusaika on 15.5.-30.6. Rajoitukset eivät koske Perämerellä alle 18 metrisiä aluksia. Itämeren pääaltaalla viikkorauhoitus kestää koko vuoden torstaista klo 12.00 perjantaihin klo 24.00 asti. Saaristomerellä ja Suomenlahdella ei kuitenkaan ole kalastusrajoituksia.

Kilohaili

Koko Itämeren käsittävä kiintiö suureni viime vuoden 19 501 tonnista kuluvan vuoden 25 538 tonniin.

Turska

Turskan kaksi Itämeren kiintiötä säilyivät alueellisesti ennallaan. Lounaisen Itämeren (Ruotsin eteläpuolinen) kiintiö pieneni viime vuoden 444 tonnista kuluvan vuoden 212 tonniin. Muun Itämeren käsittävä kiintiö sen sijaan nousi viime vuoden 625 tonnista tämän vuoden 686 tonniin. Näitä kiintiöitä ei enää voi viime vuoden tapaan hyödyntää koko Itämeren alueelta.

Turskan kalastusmahdollisuudet kokonaisuutena siis pienenivät viime vuoden 1 069 tonnista vuoden 837 tonniin.

Kalastuksen tekniset rajoitukset muuttuivat. Turskan alamitta Itämeressä on 38 cm. Lounais-Itämeren kiintiöllä on kevätrauhoitusaika 1.3.-30.4.2005. Muun Itämeren kiintiöllä on kesärauhoitusaika 1.5.-15.9.2005. Lisäksi kaikenlainen kalastus on kielletty kolmella suljetulla alueella Itämeren eteläosassa.

Itämeren rantavaltioiden on laadittava nyt ensimmäistä kertaa kansallinen ohjelma turskankalastuksen valvontatoimistaan.

Lohi

Myös lohen kaksi kiintiötä pysyivät alueellisesti ennallaan. Suomelle tärkeämpi Itämeren pääaltaan ja Pohjanlahden kiintiö ei muuttunut kooltaan (116 603 kpl), mutta Suomenlahden kiintiö (2004: 28 490 kpl) pieneni alle puoleen (2005: 13 838 kpl).

Lopullisen lohen ajoverkkokalastuskiellon siirtymäaika Itämerellä alkoi 1.1.2005. Tänä vuonna tätä pyyntimuotoa saa harjoittaa 60 % niistä aluksista, jotka kalastivat ajoverkoilla viitevuosina 2001-2003.

Silli

Suomi sai aiempien vuosien tapaan myös atlanto-skandisen sillin kiintiön. Se on kalastettavissa Norjan merellä ja Barentsinmerellä. Suomi vaihtaa totuttuun tapaan tämän kalastusmahdollisuuden Ruotsin kanssa Pohjanlahden silakkaan. Kiintiö suureni viime vuodesta (2004: 366 tonnia) jonkin verran (2005: 417 tonnia).



Lisätietoja:

Kalastusneuvos Markku Aro, maa- ja metsätalousministeriö, p. (09)160 53361

Kalatalousylitarkastaja Harry Kaasinen, maa- ja metsätalousministeriö, p. (09)160 53375