Sokeriuudistus vakava uhka Suomelle
Maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja pitää Euroopan komission ehdottamaa sokeriuudistusta vakavana uhkana Suomen sokerijuurikkaan tuotannolle. Suomen lähtökohta on kuitenkin edelleen, että juurikkaan viljely ja jalostus säilyvät Suomessa.
EU:n komissio ehdottaa sokerin hintaa alennettavaksi 39 prosentilla ja sokerijuurikkaan hintaa 42 prosentilla sekä ohjelmaa, jolla kannustettaisiin sokeritehtaiden sulkemiseen. Ehdotusten tarkoituksena on supistaa EU:n sokerintuotantoa merkittävästi. Uudistuksesta pyritään saamaan päätös vuoden lopulla.
Suomi pitää sokeriuudistusta sinänsä tarpeellisena, mutta ei hyväksy sitä, että ehdotukset sellaisenaan toteutuessaan johtaisivat juurikassokerin tuotannon siirtymiseen vain yhteisön suotuisimmille tuotantoalueille.
Ministeri Korkeaoja korostaa Suomen tekevän kaikkensa suomalaisen sokerinviljelyn puolustamiseksi nyt kun ehdotuksen käsittely alkaa. Tulevassa ratkaisussa Suomen erityisolosuhteet on otettava huomioon.
Lisätietoja:
Ministerin puhe sokeriseminaarissa 18.5.2005:"Suomi ei anna periksi sokerissa"
valtiosihteeri Pekka Pesonen, maa- ja metsätalousministeriö puh. 0400 - 664 840
erityisavustaja Jouni Lind, maa- ja metsätalousministeriö puh. 09 - 1605 3302 tai 050 - 521 3305