Hyppää sisältöön
Media

Suomen metsäala tähtää biotalouden edelläkävijäksi

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 16.12.2010 12.08
Tiedote -

Valtioneuvosto on tänään hyväksynyt tarkistetun Kansallinen metsäohjelma 2015:n. Kansallisen metsäohjelman päälinjaukset tarkistettiin metsäalan toimintaympäristön muutosten ja sektorin rakennemuutoksen vuoksi. Kansallinen metsäohjelma linjaa metsäalan toimia vuoteen 2015 saakka. Ohjelmassa ala tähtää vastuulliseksi biotalouden edelläkävijäksi.

”Metsävarat ovat tärkein uusiutuva luonnonvaramme. Hyödyntämällä tehokkaasti suomalaista osaamista ja uusiutuvia resurssejamme pystymme tuottamaan merkittävästi hyvinvointia ja kansallista lisäarvoa”, toteaa ministeri Sirkka-Liisa Anttila. Anttilan mukaan alan mahdollisuus on biotalouteen siirtymisessä. ”Luonnonvarojen hupeneminen, ilmastonmuutos ja vihreään talouteen siirtyminen ovat suuri haaste yhteiskunnallemme, mutta merkittävä mahdollisuus metsäalalle”, Anttila jatkaa.

Biotalouteen siirtynyt metsäala tuottaa jatkossa yhä monipuolisempia tuotteita ja palveluja. Perinteisen paperin ja sahatavaran tuotannon ohella tulevaisuuden biojalostamot tuottavat kemiallisia yhdisteitä lääketeollisuuden, elintarviketeollisuuden ja tekstiiliteollisuuden tarpeisiin, energiaa, biomuoveja ja älypakkausten materiaaleja. Puurakentamista ja puutuotteiden käyttöä edistetään voimakkaasti.

Ministeri Anttilan mukaan metsätalouden kannattavuudesta ja ympäristöhyödyistä täytyy huolehtia, jotta metsiin perustuvia elinkeinoja ja hyvinvointia voidaan kehittää. ”Kun metsävaramme ovat runsaat ja elinvoimaiset, voimme nostaa kotimaisen puun käyttöä merkittävästi nykytasosta”, ministeri Anttila toteaa. Anttilan mukaan samanaikaisesti on monipuolistettava metsien käyttötapoja, ja metsien käsittelyä.

Metsäalan linjaukset ovat yhdenmukaisia Valtioneuvoston luonnonvaraselonteon (joulukuu 2010) kanssa. Luonnonvaraselonteossa korostetaan luonnonvarojen kestävää käyttöä ja materiaali- ja energiatehokasta tuotantoa, elinkeinomahdollisuuksia ja osaamisen merkitystä, jotka ovat myös metsäalan toimintaa ohjaavia periaatteita.

Kansallinen metsäohjelma verkossa:
http://www.mmm.fi/fi/index/etusivu/metsat/kmo/ajankohtaista.html ja http://www.mmm.fi/fi/index/etusivu/metsat/kmo/asiakirjat_ja_raportit/ohjelmaasiakirjat.html

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
valtiosihteeri Minna-Mari Kaila (09) 16053302, 040 5573681
osastopäällikkö Juha Ojala, puh. (09) 160 53350, 050 413 5515;
metsäneuvos, KMO:n pääsihteeri Marja Kokkonen, puh. (09) 160 52923, 040 524 6267

Sirkka-Liisa Anttila