Tuoreet mäntypinot poistettava metsästä kesäkuun aikana

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 9.6.2004 10.22
Tyyppi:Tiedote -

Puutavaravarastojen säilyttäminen metsässä kesän yli on vahingollista metsien terveydelle. Tuoreissa tukki- ja kuitupuupinoissa lisääntyy hyönteisiä, jotka ympäristöön levitessään vähentävät puuston kasvua ja voivat aiheuttaa jopa puiden kuolemista. Vahingot voidaan välttää kuljettamalla puuvarastot ajoissa pois metsästä.

Laki metsän hyönteis- ja sienituhojen torjunnasta velvoittaa puutavaran omistajaa huoleh-timaan, että syyskuun alun ja toukokuun lopun välisenä aikana kaadettu mäntypuutavara kuljetetaan pois välivarastosta Etelä-Suomessa viimeistään 1.7 ja Pohjois-Suomessa viimeistään 15.7. Syyskuun alun ja kesäkuun lopun välisenä aikana kaadetulle kuusipuutavaralle vastaavat määräajat ovat 1.8. ja 15.8. Poiskuljettamiselle vaihtoehtoisia suojausmenetelmiä ovat mm. puutavaran kuoriminen tai peittäminen.

Laki koskee puutavaravarastojen lisäksi myös myrskyn, lumen, metsäpalon tai muun tuhonaiheuttajan vahingoittamia havupuita, kun niitä on hehtaaria kohti enemmän kuin 10 prosenttia puuston runkoluvusta tai vähintään 20 havupuun ryhmä. Maanomistaja ei kuitenkaan ole velvollinen kuljettamaan vahingoittuneita puita pois, jos toimenpiteet muodostuvat kustannuksiltaan tai muutoin kohtuuttomiksi.

Puut ovat tänä kesänä monin paikoin heikossa kunnossa kahden perättäisen kuivan kesän jäljiltä. Metsätuholaiskantojen arvioidaan myös olevan keskimääräistä vahvempia viime vuosien laajojen myrskyjen vuoksi. Siksi säädöstenmukainen puutavaran varastointi ja muut metsätuhoja ennaltaehkäisevät toimenpiteet ovat tällä hetkellä erityisen tärkeitä.

Metsäkeskuksen viranomaiset valvovat lain noudattamista maastossa kesä-heinäkuun vaihteessa maa- ja metsätalousministeriön ohjeiden mukaan. Mahdollisiin laiminlyönteihin puututaan antamalla puutavaran omistajille huomautuksia ja toimenpidekehotuksia, joita voidaan tehostaa uhkasakolla ja teettämisuhalla, jolloin toimenpiteet tehdään tarvittaessa laiminlyöjän kustannuksella.

Lisätietoja:

ylitarkastaja Mikko Peltonen, maa- ja metsätalousministeriö. p. (09) 1605 2410

varttunut tutkija Antti Pouttu, Metsäntutkimuslaitos p. 010 211 2576