Turkistarhauksen vedenhankinta-alueella lopettaville uuden tarhan tekoon 45 prosenttia avustusta

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 30.12.2004 12.46
Tyyppi:Tiedote -

Maa- ja metsätalousministeriön on tänään 30.12.2004 antanut asetuksen maatilatalouden rakennetuen ja vastaavan yritystoimintaan myönnettävän tuen kohdentamisesta vuonna 2005. Pohjavesialueella sijaitsevan turkistarhan sijaan tehtävän tarhan rakentamiseen myönnettävä tuki muutetaan kokonaan avustukseksi. Näin avustus kohoaa 45 prosenttiin. Aiemmin tuki oli laskennallisesti samansuuruinen, mutta koostui osittain korkotukilainasta. Asetus tulee voimaan 1. päivänä tammikuuta 2005.

Avustus turkistarhan siirtoon myönnetään vain sellaisille tarhaajille, joiden on lopetettava tarhaus nykyisellä paikalla viranomaisen päätöksen johdosta viimeistään vuoden 2006 loppuun mennessä. Avustus myönnetään enintään entisessä laajuudessa tapahtuvaan rakentamiseen. Tuotantokapasiteetin kasvattamiseen on mahdollista saada korkotukilainaa.

Maaseudun kehittämisestä annettua valtioneuvoston asetusta muutetaan samanaikaisesti tämän asetuksen antamisen kanssa siten, että vedenhankinta-alueella turkistarhauksen lopettavien uuden tarhan rakentamiseen myönnettävän avustuksen viimeisen maksuerän maksamisen edellytyksenä on, että aiemman tarhan maanpäälliset rakenteet ja turkiseläinten lanta on poistettu sekä tarha-alue siivottu.

Rakentamistukea maitohuoneiden pesuvesien puhdistusjärjestelmille

Maitohuoneiden pesuvesien puhdistusjärjestelmille ryhdytään myöntämään samansuuruista tukea kuin navetan rakentamiseen eli nuorille viljelijöille 70 prosenttia ja muille 65 prosenttia. Puhdistamon tuki lasketaan kuitenkin enintään 6 000 euron kustannuksesta. Tukea myönnetään vain, jos pääosa puhdistamon käytöstä johtuu maitohuoneen pesuvedestä. Tukea ei myönnetä asuinrakennuksen jäteveden osuutta vastaaville rakentamiskustannuksille eikä lainkaan, jos tilalla on ennestään riittävästi varastointitilaa maitohuoneen pesuvedelle.

Lisätietoja:

ylitarkastaja Hannu Porkola, maa- ja metsätalousministeriö, p. (09) 160 54247

ylitarkastaja Antti Linna, maa- ja metsätalousministeriö, p. (09) 160 52242