Turskan kiintiöitä alennetaan kantojen suojelemiseksi

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 24.10.2006 18.16
Tyyppi:Tiedote -

Maatalous- ja kalastusneuvosto pääsi tiistai-iltana sopuun Itämeren kalastusmahdollisuuksista vuodelle 2007. Turskan ja lohen kalastusmahdollisuuksia päätettiin alentaa kalakantojen suojelemiseksi. Sen sijaan silakan ja kilohailin yhteenlasketut pyyntimahdollisuudet lisääntyvät hieman ensi vuonna. Kokouksessa toimi puheenjohtajana EU-puheenjohtajamaan maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja.

Turskankalastuksesta käytiin kokouksessa pitkä keskustelu, jonka päätteeksi päätettiin pienentää kannan heikon tilan vuoksi itäistä kiintiötä 10 ja läntistä 6 prosenttia. Myös turskan kalastuskautta lyhennetään. Lohen kalastusmahdollisuutta Itämeren pääaltaalla ja Pohjanlahdella vähennettiin 5 prosenttia. Suomenlahden lohen kiintiö säilyy kuitenkin ennallaan. Pohjanlahden silakkakiintiö säilyy kuluvan vuoden tasalla ja kilohalikiintiötä nostettiin 8 prosentilla.

Kokouksessa vaihdettiin näkemyksiä vuosittaisista Norjan kalastusneuvotteluista, joita käydään myöhemmin tänä vuonna. Jäsenmailta toivottiin erityisesti näkemyksiä siihen, miten arktista turskaa koskevat kiintiöt maksetaan takaisin muina Norjalle annettavina kalastusmahdollisuuksina.

Neuvostossa vaihdettiin myös näkemyksiä komission poliittisesta tiedonannosta, joka liittyy kalastusmahdollisuuksiin tulevina vuosina yhteisön vesissä. Tiedonanto on olennainen osa yhteisön uutta ’frontloading’- eli ennakkokäsittelyä kalastusmahdollisuuksien ja pyyntiponnistustason määrittelyssä. Tämä noudattaa Suomen pyrkimyksiä puheenjohtajamaana. Kalastusmahdollisuuksista on tärkeää päättää hyvissä ajoin syksyllä, sillä ne vaikuttavat kalastukseen heti vuodenvaihteen jälkeen.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
kalastusneuvos Orian Bondestam, p. 040 039 2011