Hyppää sisältöön
Valtioneuvosto ja ministeriöt Media

Valtio tukee metsätaloutta 48,82 miljoonalla eurolla

Maa- ja metsätalousministeriö
5.3.2015 15.18
Tiedote

Valtio tukee yksityisten metsänomistajien metsänhoito- ja metsänparannustöitä 48 820 000 eurolla. Kestävän metsätalouden rahoitusta eli Kemera-tukijärjestelmää uudistetaan parhaillaan, mutta rahoituspäätökset tehdään vielä tänä keväänä vanhan lain nojalla.

Suomen metsäkeskus myöntää tuet, joita käytetään nuoren metsän hoitoon, energiapuun korjuuseen, metsänuudistamiseen, juurikäävän torjuntaan, metsien terveyslannoitukseen, metsäteiden tekemiseen ja kunnostusojitukseen. Hallitus myönsi 5,50 miljoonaa euroa energiapuun korjuuseen, ja loput 43,30 miljoonaa euroa muihin työlajeihin. Lainavaroja myönnettiin 20 000 euroa.


Metsänomistajien tulee toimittaa rahoitushakemukset Suomen metsäkeskukseen 17.4.2015 mennessä, ja niistä annetaan päätökset viimeistään 30.6.2015. Myönnettyjen tukien ja lainavarojen maksatus jatkuu vuoden 2019 loppuun asti. Myös lisärahoitushakemukset käynnissä oleviin hankkeisiin on toimitettava Metsäkeskukselle 17.4.2015 ja niistä on tehtävä päätös 30.6.2015 mennessä.


Uusi tukijärjestelmä voidaan ottaa Suomessa käyttöön vasta kun Euroopan komissio on hyväksynyt sen. Maa- ja metsäministeriö käy neuvotteluja komission kanssa tukijärjestelmän sisällöstä. Tavoitteena on, että laki saataisiin voimaan heinäkuun alusta lähtien. Uusi tukijärjestelmä tulee vastaamaan pääosin nykyistä.

Lisätietoa maa- ja metsätalousministeriöstä:
metsäneuvos Marja Hilska-Aaltonen, p. 0295 162 447

Petteri Orpo