Valtioneuvosto päätti useista kansallisista tuista

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 7.4.2005 11.14
Tyyppi:Tiedote -

Valtioneuvosto on tänään vahvistanut emolehmien kansallisen tuen lisäosan suuruuden vuodelta 2004 ja mehiläistalouden sekä nurmi- ja viljakasvien siementuotannon kansallisen tuen jakoperusteet vuodelle 2005.

Emolehmille ja emolehmähiehoille maksettavaa kansallista lisäpalkkiota vuodelta 2004 maksetaan ilman eri hakemusta sen eläinmäärän perusteella, jonka mukaan viljelijälle maksetaan EU:n kokonaan rahoittamaa emolehmäpalkkiota vuodelta 2004. Lisäpalkkion suuruus vuodelta 2004 on 50 euroa.

Vuoden 2004 emolehmäpalkkiota arvioidaan maksettavan koko maassa vajaalle 40 000 emolehmälle ja emolehmähieholle.

Mehiläistalouden kansallista tukea maksetaan vuonna 2005 enintään 18 euroa talvehtinutta ja jakautumatonta mehiläisyhteiskuntaa kohti vuodessa. Summa on sama kuin viime vuonna. Tuen maksamisen edellytyksenä on vähintään 15 talvehtineen mehiläisyhteiskunnan hallinta tuotantokauden 2005 ajan.

Tuella pyritään korvaamaan Suomen ilmastosta aiheutuvat kulut. Suomessa mehiläisten talviruoan kulutus on suuri ja pitkä talvi aiheuttaa selvästi korkeammat talvitappiot kuin Keski- ja Etelä-Euroopassa. Suomessa on yhteensä noin 40 000 mehiläisyhteiskuntaa, joista tuen piirissä arvioidaan olevan vajaat 25 000 yhteiskuntaa.

Nurmikasvien siementuotannon kansallinen tuki maksetaan viljelyalaperusteisena ja viljakasvien tuki kiloperusteisena tukena. Nurmikasveista tukeen on oikeutettu puna-apilan, timotein, nurminadan, koiranheinän ja englanninraiheinän siementuotanto. Viljakasveista tukea maksetaan ohran, kauran, vehnän ja rukiin siementuotannolle.

Nurmi- ja viljakasvien siementuotannon kansallista tukea maksetaan vain sellaisten lajikkeiden tuotannosta, jotka on rekisteröity Suomen kansalliseen kasvilajikeluetteloon ja joita tuotetaan ainoastaan Suomessa lukuun ottamatta vähäisiä tuotantomääriä Ruotsissa, Norjassa ja Virossa.

Nurmisiementen kansallista tukea voidaan maksaa enintään komission vahvistamille enimmäisaloille, jotka ovat puna-apilalla 620 hehtaaria, timoteilla 5 000 hehtaaria, nurminadalla 1 200 hehtaaria, koiranheinällä 30 hehtaaria ja englanninraiheinällä 160 hehtaaria.

Nurmisiementen tukijärjestelmässä otetaan huomioon nurmen ympäristötuen kansallinen lisäosa tukialueilla A ja B. Näillä alueilla kokonaistuki muodostuu ympäristötuen kansallisesta lisäosasta ja nurmisiementuotannon tuesta tasoltaan vastaavaksi kuin C-tukialueilla maksettava pelkkä nurmisiementuotannon tuki.

Lisätietoja:

ylitarkastaja Juha Vanhatalo, maa- ja metsätalousministeriö, puh. (09) 160 52793