Vuohien testaus TSE-tautien varalta laajenee
Ranskassa todettiin tammikuussa 2005 ensimmäisen kerran BSE-tautia vuohella. Tämän tapauksen seurauksena EU:n alueella tullaan nyt selvittämään, kuinka laajasti BSE-tartunta on levinnyt vuohissa. Selvitys tehdään lisäämällä vuohien TSE-testausten määrää. Suomen osalta tämä tarkoittaa vuosittain 200 tilalla kuolleen aikuisen vuohen ja kaikkien ihmisravinnoksi teurastettujen aikuisten vuohien testaamista TSE-tautien varalta. Testit tehdään Eläinlääkintä- ja elintarviketutkimuslaitoksessa (EELA).
Suomessa testataan jo nyt kaikki raadonkeräysalueella tiloilla kuolleet aikuiset vuohet, joten testejä ei näiden osalta tarvitse lisätä. Viime vuonna tiloilla kuolleita aikuisia vuohia testattiin yhteensä 241, kaikki kielteisin tuloksin. Teurastettujen yli 18 kuukauden ikäisten vuohien testaus alkaa 1.4.2005. Tarkastuseläinlääkäri huolehtii näytteen otosta ja sen lähettämisestä laboratorioon tutkittavaksi.
Vuohien TSE-testaus tehdään ensisijaisesti tartunnan levinneisyyden selvittämiseksi, mutta sillä pyritään myös kuluttajien terveyden suojaamiseen. Suomessa BSE-tautia ei oleteta esiintyvän vuohissa. Maissa, joissa teurastetaan paljon vuohia, tutkimukset tehdään otannalla, mutta Suomessa teurastusmäärät ovat niin pieniä, ettei otantaa kannata tehdä. Suomessa teurastetaan vain muutama kymmenen vuohta vuosittain. Testattujen eläinten lihaa ei saa päästää kauppaan ennen kuin testistä on saatu kielteinen tulos.
Omaan käyttöön teurastettuja vuohia ei tarvitse testata mutta omistajan niin pyytäessä näyte testataan maksutta, jos vuohi oli teurastuksen aikana yli 18 kuukauden ikäinen.
TSE eli tarttuva spongiforminen enkefalopatia on kokoomanimi usealle eri eläinlajeilla esiintyvälle samankaltaiselle taudille, joita aiheuttaa muuntunut prioniproteiini. Tunnetuin TSE-tauti on naudalla esiintyvä BSE eli hullun lehmän tauti. Muita TSE-tauteja ovat esimerkiksi lampailla ja vuohilla esiintyvä scrapie ja ihmisellä esiintyvä Creutzfeld-Jacobin tauti eli CJD. Suomessa on kerran todettu BSE naudalla, tämä tapaus todettiin marraskuussa 2001. Vuonna 2002 todettiin scrapie neljällä vuohella ja v.2004 scrapie todettiin yhdellä lampaalla.
Lisätietoja:
Eläinlääkintöylitarkastaja Kajsa Hakulin, maa- ja metsätalousministeriö, puh. (09) 160 52433
Professori Liisa Sihvonen, EELA, puh. (09) 3931856