Metsähallituksen hallitus
MMM007:00/2015 Kehittäminen
Metsähallitus on maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalla toimiva valtion liikelaitos. Metsähallituksesta annetun valtioneuvoton asetuksen (1380/2004) 1 §:n mukaan Metsähallituksen hallituksessa on vähintään viisi ja enintään seitsemän jäsentä. Valtioneuvosto nimittää hallituksen jäsenet ja määrää jäsenistä yhden puheenjohtajaksi ja yhden varapuheenjohtajaksi. Hallituksen jäsenellä tulee olla Metsähallituksen tehtävänalan, liiketalouden tai alueellisten kysymysten asiantuntemusta. Jäsenen tulee olla kilpailutilanteen edellyttämällä tavalla riippumaton. Hallituksen jäsenistä yksi nimetään Metsähallituksen henkilöstön keskuudestaan ehdottamista henkilöistä, yksi maa- ja metsätalousministeriöstä, yksi ympäristöministeriöstä ja yksi Lapin läänistä eli nykyisen Lapin maakunnan alueelta.
Hankkeen perustiedot Päättynyt
Hankenumero MMM007:00/2015
Asianumerot
Asettaja maa- ja metsätalousministeriö
Toimikausi/aikataulu 1.4.2015 – 31.5.2016
Asettamispäivä 26.3.2015
Tavoitteet ja tuotokset
Metsähallitukseen sovellettavan valtion liikelaitoksista annetun lain (1185/2002) 9 §:n mukaan valtioneuvosto nimittää hallituksen jäsenet enintään kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Metsähallituksen organisaatiouudistusta valmistellaan parhaillaan uudistetun valtion liikelaitoslain (1062/2010) perusteella. Nyt asetettavan hallituksen toimikausi jatkuu uuden organisaation aloittamiseen saakka, kuitenkin enintään 31.3.2018 saakka.
Asettaminen ja organisointi
Asettamispäätös
26.3.2015 Maa- ja metsätalousministeriö
Muut asiakirjat ja muistiot
Jäsenten nimeäminen, YM 12/053/2015
23.2.2015 Ympäristöministeriö
Jäsenten nimeäminen
20.2.2015 Lapin liitto
Jäsenten nimeäminen
18.2.2015 Metsähallituksen henkilöstöryhmät
Jäsenten nimeämispyyntö
11.2.2015 Maa- ja metsätalousministeriö
Säädösvalmistelu ja kehittäminen valtioneuvostossa
Ministeriöt toteuttavat hallitusohjelmaa, valmistelevat lakeja ja muita säädöksiä sekä vievät eteenpäin uudistuksia erilaisissa hankkeissa, työryhmissä ja toimielimissä.
Kaikkien ministeriöiden hankkeet löydät valtioneuvoston verkkosivuilta valtioneuvosto.fi/hankkeet