Hyppää sisältöön
Media

Alueellistamisen koordinaatioryhmä: Ruokavirasto on jo alueellistettu, eikä uutta alueellistamisselvitystä tarvita

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 19.9.2017 10.15
Tiedote

Alueellistamisen koordinaatioryhmä puoltaa Seinäjokea tulevan Ruokaviraston päätoimipaikaksi. Koordinaatioryhmä katsoo myös viraston edustuksen alueilla olevan nykyisellään riittävän kattava, eikä pidä uutta alueellistamisselvitystä tarpeellisena.

Alueellistamisen koordinaatioryhmän mukaan nyt tehtävä virastouudistus toteuttaa tarkoitusta sijoittaa valtion toimintoja mahdollisuuksien mukaan pääkaupunkiseudun ulkopuolelle. Tähän arvioon vaikutti myös vuonna 2007 tehty päätös siirtää Maaseutuvirasto Mavin toiminnot pääkaupunkiseudulta Seinäjoelle. Virastouudistuksessa Mavi, Elintarviketurvallisuusvirasto Evira ja osa Maanmittauslaitoksen tietotekniikan palvelukeskusta liitetään yhteen Ruokavirastoksi, joka aloittaa toimintansa vuoden 2019 alussa.

– Alueellistamisen koordinaatioryhmän lausunto tukee hyvin sitä tavoitetta, että Mavista, Evirasta ja Maanmittauslaitoksen tietotekniikan palvelukeskuksesta uuteen virastoon siirtyvä henkilöstö voi jatkaa työskentelyä nykyisillä paikkakunnilla, arvioi hankejohtaja Kirsi Heinonen maa- ja metsätalousministeriöstä.

Viraston pääjohtajan asemapaikaksi tulee Seinäjoki.

Ruokavirastoksi yhdistyvien virastojen nykyiset toimipaikat huomioiden Ruokaviraston henkilöstöstä 43 prosenttia työskentelisi pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Virastojen yhdistyttyä henkilöstön määrä on noin 1000 ja sillä on toimipaikkoja yhteensä kahdellakymmenellä paikkakunnalla. Suurimmat toimipaikat ovat Helsinki, Kuopio, Lapinjärvi, Loimaa, Oulu ja Seinäjoki. Lisäksi teurastamopaikkakunnilla eri puolilla Suomea toimii noin 100 työntekijää lihantarkastustehtävissä.

Alueellistamisen koordinaatioryhmä käsitteli maa- ja metsätalousministeriön esityksen viraston päätoimipaikan sijainnista ja alueellistamisselvityksen tarpeellisuudesta kokouksessaan 19.9.2017. Uuden Ruokaviraston on tarkoitus aloittaa toimintansa 1.1.2019.

Lisätietoja:
hankejohtaja Kirsi Heinonen, maa- ja metsätalousministeriö, p. 050 322 3848, kirsi.heinonen(at)mmm.fi