Hyppää sisältöön
Media

Kansallisen metsästrategian uusilla hankkeilla edistetään aktiivista metsätaloutta ja kestävyyden eri näkökulmien yhteensovittamista

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 11.3.2021 8.00
Tiedote
Talvinen metsä

Maa- ja metsätalousministeriö (MMM) on tehnyt rahoituspäätökset Kansallista metsästrategiaa edistävän uusimman hankehaun osalta. Rahoitusta myönnettiin kolmelle hankkeelle vuodelle 2021 yhteensä 450 000 euroa. Yksi hankkeista pureutuu metsien omistusjärjestelyihin, kaksi muuta kestävyyteen liittyvien eri näkökulmien yhteensovittamiseen.

Kansallisen metsästrategian keskeisenä tavoitteena on, että Suomen metsät ovat aktiivisessa ja monipuolisessa käytössä. Strategian laajana poikkileikkaavana tavoitteena on lisäksi metsien hoidon ja käytön kokonaiskestävyyden vahvistuminen ja sitä kautta myös metsistä saatavan kokonaishyvinvoinnin lisääntyminen. Tavoitteena on myös, että metsien omistus- ja kiinteistörakenne tukee mahdollisimman hyvin niiden aktiivista hoitoa ja käyttöä.

Vuoden 2020 lopussa päättyneen hankehaun painopisteinä olivat nimenomaan metsien omistusjärjestelyt ja kestävyyden eri tavoitteiden yhteensovittaminen kokonaiskestävyyden edistämiseksi.

”Kansallisen metsästrategian tavoitteita jalkautetaan monipuolisen hanketoiminnan kautta. Nyt käynnistyvät hankkeet ovat erittäin ajankohtaisia ja edistävät hyvin metsästrategian tavoitetta metsien aktiivisesta käytöstä ja eri tavoitteiden yhteensovittamisesta”, toteaa neuvotteleva virkamies Satu Rantala maa- ja metsätalousministeriöstä.

Rahoitettavat hankkeet toteutetaan vuosina 2021–2023, ja niitä kaikkia toteuttavat useista eri toimijoista koostuvat yhteenliittymät:

  • Sujuvaan metsänomistukseen 2025 -hankkeessa rakennetaan työkaluja ja toimintamalleja yhteismetsien laajenemiseen ja toiminnan kehittämiseen sekä metsäyhtymien toiminnan sujuvoittamiseen ja metsien kuolinpesäomistuksen vähentämiseen. Hanke toteutetaan Tapion, Suomen metsäkeskuksen ja Maanmittauslaitoksen yhteistyönä.
     

  • Monitavoitteisen metsätalouden tulevaisuuden neuvontamenetelmät -hankkeessa neuvontakäytänteitä kehitetään vastaamaan muuttuneen toimintaympäristön ja monitavoitteisen metsänomistajan vaatimuksia. Uusissa käytänteissä huomioidaan sekä puuntuotannon kannattavuuden, hiilensidonnan, ekosysteemipalveluiden tuottamisen, luontomatkailun että kulttuuripalveluiden näkökulmat. Hanke toteutetaan Lapin AMK:n, Suomen metsäkeskuksen, Luonnonvarakeskuksen ja Tapion yhteistyönä.
     

  • Tavoitteiden yhteensovittaminen metsien hoidon ja käytön päätöksenteossa -hankkeessa tuotetaan ehdotus siitä, miten ekologinen, sosiaalinen ja kulttuurinen kestävyys voidaan kuvata metsänhoidon päätöstukisovelluksissa yhteismitallisesti taloudellisen kestävyyden mittareiden kanssa niin, että metsänomistaja pystyy vertailemaan em. tekijöitä metsän hoito- ja käyttöpäätöksiä tehdessään. Ehdotuksen menetelmäksi tuottaa Tapion, Simosolin, Luonnonvarakeskuksen, Helsingin yliopiston ja Jyväskylän yliopiston yhteenliittymä.

Hankehaussa saatiin määräaikaan mennessä yhdeksän hakemusta. Valintakriteereinä olivat muun muassa potentiaali tukea Kansallisen metsästrategian toteutusta, vastaavuus haun painopisteisiin, työn toteutettavuus, tulosten sovellettavuus käytäntöön sekä viestintäsuunnitelman laatu.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:

  • Erityisasiantuntija Jaakko Nippala, p. 029 516 2119

  • Neuvotteleva virkamies Satu Rantala, p. 029 516 2045

  • Sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi@mmm.fi