Hyppää sisältöön
Media

Ministeri tapaa alan ammattilaisia ja opiskelijoita ympäri Suomen
Leppä käynnistää kiertueen luonnonvara-alan ilmastoratkaisuista

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 3.1.2020 13.05
Tiedote
Jari Leppä
Ministeri Leppä kiertueella 2019

Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä kiertää vuoden 2020 aikana Suomea teemalla Ratkaisujen kiertue - ilmasto ja luonnonvaratalous. Tarkoituksena on Lepän mukaan etsiä ”ihmisen kokoisia ratkaisuja” ilmastonmuutokseen sekä tutustua jo olemassa oleviin ja tutkimuksen alla oleviin ilmastonmuutosta ehkäiseviin innovaatioihin niin yrityksissä kuin tutkimuslaitoksissa.

Kiertue alkaa Savonlinnasta 20. tammikuuta ja päättyy Kurikkaan Maaseutuparlamenttiin lokakuun 2. päivänä. Siinä välissä ministeri Jari Leppä vierailee useilla paikkakunnilla eri puolilla Suomea ja tutustuu alueiden erilaisiin kestävän kehityksen ratkaisuihin sekä keskustelee niistä luonnonvara-alan tuottajien kanssa. Lisäksi hän tapaa toisen asteen opiskelijoita lukioissa ja oppilaitoksissa ja kuulee heidän käsityksiään ilmastokriisin ratkaisemista.

”Maa- ja metsätaloudella on merkittävä rooli ilmastonmuutoksen ratkaisijana. Aloilla toimitaan jo nyt kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti, mutta esimerkiksi riskienhallintaan, maaperän hyvään kasvukuntoon, hiilensidontakykyyn ja vesitalouden hallintaan pitää edelleen kehittää uusia ratkaisuja. Selvää on, että kestävästi tuotetun ruuan kysynnän kasvu on iso mahdollisuus Suomelle”, ministeri Leppä linjaa.

Leppä haluaa kuulla nuoria

”Nuoret eri puolilla maailmaa ovat ottaneet voimakkaasti kantaa ilmastonmuutokseen ja olleet huolissaan tulevaisuudestaan. Siksi haluan tavata ja keskustella nuorten kanssa sekä kuunnella mitä ehdotuksia heillä on asian ratkaisemiseksi.”

Hallitusohjelman mukaisesti luonnonvarojen kestävää käyttöä ja biotaloutta edistetään. Painotukset luonnon monimuotoisuuteen ja ilmastoon näkyvät vuoden 2020 budjetissa luonnonvara-alojen määrärahoissa. Ne luovat perustan kilpailukykyiselle uusiutuviin luonnonvaroihin perustuvalle liiketoiminnalle, joka sovittaa yhteen luonnonvarojen käytön ja suojelun tarpeet sekä luo hyvinvointia luonnon virkistyskäytön avulla ympäri maata.

Esimerkiksi merkittävä on 20 miljoonan euron panostus maankäyttösektorin ilmastopolitiikkaan, jolla vahvistetaan hiilinieluja ja vähennetään maakäyttösektorin päästöjä.

Ministeri Leppä keskustelee Savonlinnassa 20. tammikuuta aamupäivällä lukiolaisten kanssa ja iltapäivällä maa- ja metsätalouden yrittäjien kanssa.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
erityisavustaja Annukka Kimmo p. 050 478 0226
johtava viestintäasiantuntija Pekka Väisänen p. 040 773 0644