Ministeri Korkeaoja: Elintarvikeketjun kilpailukykyä vahvistettava entisestään
Maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaojan mukaan suomalainen elintarviketalous on vahvuuksiensa ansiosta pärjännyt hyvin kiristyvässä kilpailutilanteessa. Kilpailukykyä on kuitenkin edelleen lisättävä muun muassa luomalla edellytyksiä elintarvikeketjun tuottavuuden kasvulle. Korkeaoja puhui tänään 13.11. Satakunnan elintarvikealan kehittämisohjelman julkistamistilaisuudessa Eurassa.
Elintarvikealan pienyrittäjien keskuudessa usko omiin tuotteisiin on vahva kiristyvästä kilpailusta huolimatta. Korkeaojan mukaan Satakunnan oma elintarvikealan kehittämisohjelma antaa eväitä kilpailutekijöiden vahvistamiseen. Samalla se nostaa alueen elintarvikealan profiilia ja merkitystä niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin.
Kilpailukyvyn vahvistamiseksi on parannettava koko elintarvikeketjun kattavia yhteistyömuotoja sekä edellytyksiä ketjun tuottavuuden kasvulle. Kuluttajien luottamuksen säilyttämiseksi on lisättävä tiedon välittämistä tuotteiden tuotanto- ja valmistusvaiheista. Myös kulutustottumusten muutoksia on seurattava tarkkaan ja elintarviketeollisuuden tulee vastata niihin tuotekehittelyllä ja erikoistumisella.
Erityisesti pk-yritysten kannalta on tärkeää, että jatkossa on käytettävissä osaavaa työvoimaa, markkinointia kehitetään, tuotteet ovat kuluttajalähtöisiä ja että pk-yritysten asemaa parannetaan julkisten hankintojen kilpailutuksessa.
Parhaillaan Euroopan komissiossa käsiteltävänä oleva Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2007 - 2013 antaa hyvät mahdollisuudet elintarviketalouden kehittämiseen. Elintarvikealalla mahdollistuu jatkossakin hanke- ja yritysrahoitus ja elintarvikealan asemaa maaseudun kehittämisessä vahvistetaan.
Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
erityisavustaja Jouni Lind, p. (09) 160 533 02, 050 521 3305