Hyppää sisältöön
Media

Ministeri Koskinen: Etelä-Savo ja Juvan kunta näyttävät tietä luomulle

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 12.12.2011 10.18
Tiedote -

- Suomen luomu- ja lähiruokasektori tarvitsee Etelä-Savon maakunnan ja Juvan kunnan kaltaisia tiennäyttäjiä, totesi maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen vierailullaan Juvalla maanantaina 12. joulukuuta. Koskinen tutustui Juvalla paikallisen luomumeijerin toimintaan ja sai selvityksen kunnan tuoreesta päätöksestä lisätä merkittävästi luomu- ja lähiruuan käyttöä joukkoruokailussa.

Hallitus on sitoutunut yhtenä kärkihankkeenaan edistämään luomu- ja lähiruoan käyttöä. Parhaillaan maa- ja metsätalousministeriössä valmistellaan tarkempia luomualan ja lähiruoan kehittämisohjelmia.

Luomuohjelmalla on mm. tarkoitus lisätä luomutuotannon määrää, monipuolistaa kotimaisten luomutuotteiden tarjontaa, edistää tuotekehitystä sekä tehostaa tuotteiden markkinointia kuluttajalähtöisesti. Hallinnolla on jo nyt käytössään suuri määrä välineitä, mm. monia tuki- ja hanketoimia, näiden tavoitteiden toteuttamiseen.

Hallinnon toteuttamat toimet eivät kuitenkaan yksin riitä. Luomualan ja lähiruoan parissa työtä tekevien muiden tahojen kuten järjestöjen, ammattikeittiöiden ja yritysten rooli on hyvin merkittävä siinä, että luomu- ja lähiruoasta voi tulla osa arkipäiväämme.

Julkiset ruokapalvelut tarjoavat suomalaisille vuosittain noin 440 miljoonaa ateriaa. Tämä on tärkeä kanava, kun lähi- ja luomuruokaa tuodaan kuluttajien käyttöön. Juvan kunta on vastikään tehnyt esimerkillisen päätöksen lisätä luomu- ja lähiruoan käyttöä julkisessa ruokailussa. Näiden osuuden nosto 40 prosenttiin raaka-ainehankinnoista tuottaa lisää hyvän arjen edellytyksiä mm. koululaisille ja vanhuksille.

-Toivottavasti Etelä-Savon muut kunnat ottavat Juvan haasteen vastaan. Luomu- ja lähiruoka tuottavat lisäksi omalle seudulle työtä ja toimeentuloa, mikä on todella tärkeää maaseudun elinvoimaisuuden kannalta, Koskinen sanoi.

Etelä-Savo on jo pitkään halunnut profiloitua luomutuotannon kärkimaakuntana. Juvalle perustettiin maan ensimmäinen luomumeijeri, joka on viime ajat keskittynyt korkealaatuisten luomujogurttien valmistukseen. Maidontuottajat omistavat meijerin itse.

- Tällainen toiminta ja omistusrakenne on hyvä esimerkki muillekin toimijoille siitä, kuinka tuotannosta pyritään saamaan mahdollisimman suuri lisäarvo oman toiminnan kehittämiseen ja seudun hyvinvoinnin turvaamiseen, Koskinen sanoi.

- Juvalla toimii nykyisin myös toinen luomun mittakaavassa suuri jalostuslaitos Krunex eli Kruunu Herkku. Yhdessä nämä yritykset ja Juvan kunnan oma toiminta luovat erinomaiset edellytykset Juvan näkymiselle valtakunnallisesti merkittävänä luomualueena. On kaikki syy onnitella Juvaa ja juvalaisia määrätietoisesta ja tarmokkaasta toiminnasta, Koskinen totesi.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
erityisavustaja Tiina Rytilä p. (040) 5666649