Ministeri Koskisen avauspuhe maailman ruokapäivän seminaarissa Säätytalolla

Minulla on suuri ilo ja kunnia avata tämän vuoden Maailman ruokapäivän seminaari. Erityistä iloa tuottavat seminaarin teemat: - maaseudun naiset ja maatalousosuuskunnat - molemmat aktiivisia ja voimakkaita toimijoita suomalaisessa yhteiskunnassa kautta historian.

Viime vuosina Suomen FAO -toimikunta on järjestänyt ruokapäivän seminaarin yhdessä Helsingin Yliopiston maa- ja metsätaloustieteellisen tiedekunnan kanssa. Tänä vuonna meille tarjoutui mahdollisuus yhdistää ruokapäivän seminaari Kansainvälisen maaseudun naistenpäivän seminaarin kanssa. Yhteistyökumppaneitamme tänä vuonna ovat Maa- ja kotitalousnaisten Keskus sekä MTK:n Naistyöryhmä. Haluankin kiittää kumppaneitamme erinomaisesta yhteistyöstä, samalla toivoen, että myös Viikin opiskelijat ovat löytäneet runsain joukoin tänne Säätytalolle.

Kuten kaikki tiedämme ruuan riittävyys ja saatavuus eivät ole maailmanlaajuisesti itsestäänselvyyksiä. Tällä hetkellä lähes joka seitsemäs ihminen maailmassa on aliravittu. Maailmassa kuitenkin tuotetaan tarpeeksi ruokaa kaikkien ihmisten ruokkimiseksi. Ongelmana on ennen kaikkea ruuan epätasainen jakaantuminen. Maailman väestö kasvaa kovaa vauhtia ja tulevaisuudessa haasteena on tuottaa riittävästi ruokaa kasvavalle väestölle. Lisäksi oleellista on, että ruuantuotanto tapahtuu kestävällä tavalla niin taloudellisesti, ympäristöllisesti kuin yhteiskunnallisestikin. Osallistuin kesäkuussa Brasiliassa järjestettyyn YK:n kestävän kehityksen konferenssiin, Rio+20. Vaikka Rion konferenssin tuloksia ja saavutuksia on yleisesti arvosteltu, voidaan kestävää maataloutta, ruokaturvaa ja ravitsemusta sekä vesi- ja metsäsektoria koskeviin saavutuksiin olla suhteellisen tyytyväisiä.

Maailman ruokaturvatilanne on tänä syksynä noussut jälleen otsikoihin. Uutiset satonäkymien heikentymisestä monissa suurissa tuotantomaissa ympäri maapalloa ovat nostaneet viljan maailmanmarkkinahinnat uusiin huippulukemiin. Ruuan hinnan nousutahti on hidastunut vuoden 2008 huipputasosta, mutta se on yhä merkittävä ongelma, erityisesti monissa kehitysmaissa. Vaikka YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö, FAO, ei puhukaan vielä ruokakriisistä, ruokavarastojen ollessa yhä alhaisella tasolla säiden vaihteluista johtuvat satotasojen heilahtelut ovat selkeä riski maailmanlaajuiselle ruokaturvalle.

Hyvät kuulijat,

Ihmiskunta on valtavien haasteiden edessä. Tulevina vuosikymmeninä meidän tulee kasvattaa maailman ruuantuotantoa ympäristöä enempää vahingoittamatta samanaikaisesti, kun väestönkasvu, ilmastonmuutos ja kilpailu luonnonvaroista kiihtyvät. Tuotannon kasvu vaatii yhä suurempia satoja, viljelysmaan tehokkaampaa käyttöä ja edistyneitä tuotantotapoja. Tarvitaan myös ruokahävikin vähentämistä arvoketjun eri vaiheissa. Arviolta peräti kolmannes tuotetusta ruuasta hukkaantuu ketjun eri vaiheissa. Kehitysmaissa merkittävä osa tuotannosta pilaantuu jo ketjun alkupäässä, itse maataloudessa, varastoinnissa ja kuljetuksessa. Teollisuusmaissa ruokajätettä syntyy etenkin ketjun loppupäässä - rikkaiden maiden kuluttajat haaskaavat vuodessa lähes koko Saharan eteläpuolisen Afrikan tuottaman määrän ruokaa.

Suomessa ruokajätteen syntymistä tutkitaan aktiivisesti, jotta sen vähentämiseen voitaisiin löytää tehokkaat keinot. Eräs tällainen on pian julkaistava EVIRAn ruoka-apuohje, jolla pyritään helpottamaan kaupan ja teollisuuden elintarvikkeiden luovuttamista hyväntekeväisyyteen. Aikaisemmin "pyhänä" pidettyä viimeistä käyttöpäivää olemme nyt ehdottaneet venytettäväksi turvallisuuden sallimissa rajoissa, jotta sinänsä moitteeton ruoka ei päätyisi roskiin. Tämä on erityisen tärkeää viimeisen käyttöpäivän omaaville tuotteille, sillä niiden valmistamiseen on usein kulutettu maailman luonnonvaroja muita elintarvikkeita enemmän.

Eräs rajoittava tekijä maataloustuotannon kasvattamiselle on puhdas vesi. Maatalous käyttää suurimman osan maapallon puhtaasta vedestä. Keskeinen haaste on lisätä ruuan tuotantoa tilanteessa, jossa vettä ei nykyisinkään ole riittävästi ja se tulee entisestään vähenemään. Veden käyttöä joudutaan tehostamaan merkittävästi muun muassa vähentämällä vesihukkaa koko ruokaketjussa. Vesien pilaantumisen pysäyttäminen on myös tärkeää, jotta riittävän hyvälaatuista vettä olisi käytätettävissä ruuan tuotantoon. Vaihtoehtoisena kasteluvesilähteenä meriveden sekä puhdistetun jäteveden arvioidaan lisääntyvän tulevaisuudessa mahdollisista riskeistä huolimatta.

Olen maininnut vain osan niistä haasteista, mitkä joudumme kohtaamaan etsiessämme ratkaisua maailman kasvavan väestön ruokkimiseen kestävällä tavalla. Ehdoton edellytys ruuantuotannon kasvattamiseen on maatalouden tuottavuuden lisääminen. Tähän tarvitaan innovatiivisia maanviljelyn ja elintarviketuotannon menetelmiä. Eräs tällainen menetelmä on FAO:n pari vuotta sitten kehittämä ilmastoälykäs maatalous (Climate smart agriculture). Ilmastoälykkäässä maataloudessa lisätään maatalouden tuottavuutta olemassa olevilla tuotantoalueilla. Samalla lisätään maatalouden sopeutumista ilmastonmuutokseen sekä vähennetään sen nettopäästöjä.

Tuottavuuden lisäämisen kannalta tärkeää on, että maataloustutkimukselle osoitetaan riittävät resurssit. Esimerkiksi geeniteknologiatutkimusta tulisi suunnata ruoka- ja ravitsemusturvan kannalta tärkeisiin kasveihin. Nälkä on niin suuri ongelma, että kaikki nykyaikaisen teknologian suomat mahdollisuudet tulee voida ottaa käyttöön. Lisäksi meidän tulee muistaa, että ei ole olemassa vain yhtä oikeaa ratkaisua eri maiden ruokaturvan turvaamiseksi, vaan tarvitsemme paikallisia ratkaisuja globaaleihin haasteisiin.

Hyvät kuulijat,

Yleisesti tunnustetaan, että pienviljelijät tulevat tuottamaan suuren osan siitä ruuasta, mikä tarvitaan yhdeksän miljardin ihmisen ruokkimiseksi vuonna 2050. Maailman pienviljelijöistä suurin osa on kehitysmaiden naisia. Nämä naiset ovat ratkaisevassa asemassa maailman ruokaturvan kannalta. He huolehtivat perheensä ja kylänsä ruokahuollosta, useimmiten ilman minkäänlaisia oikeuksia viljelemäänsä maahan. Naiset tekevät mm. Afrikassa jopa 80 % ruokaketjun työstä, pellolta pöytään. Näin ollen naisten heikko asema tuotantovälineiden hankinnassa tai maan hallinnassa estää ruokakriiseihin varautumista.

"Maatalousosuuskunnat - avain maailman ruokkimiseen" on FAO:n tämän vuoden ruokapäivän teema. Tänä vuonna vietämme myös YK:n kansainvälisen osuustoiminnan vuotta. Yksityisellä osuustoiminnalla on syvät juurensa Suomen historiassa. Sen avulla on helpotettu niin maaseudun kuin kaupunkienkin ihmisten elämää yli sata vuotta. Osuustoiminnan merkitys vaihtelee paljon maittain, mutta on arvioitu, että osuuskuntiin kuuluu maailmassa yli miljardi ihmistä.

Pienviljelijät - sekä naiset että miehet - tarvitsevat tuekseen tuottajajärjestöjä, osuuskuntia ja muita maaseudun järjestöjä. Nämä järjestöt auttavat pienviljelijöitä lisäämän tuotantoaan, markkinoimaan tuotteitaan, luomaan työpaikkoja sekä parantamaan omaa elintasoaan ja maailman ruokaturvaa. Maatalouden kohonneet hinnat voivat myös kehitysmaissa parantaa tuotannon kannattavuutta ja kannustaa sen lisäämiseen. Tutkimukset ovat osoittaneet, että yksin toimivat viljelijät kehitysmaissa eivät ole pystyneet hyötymään kohonneista tuottajahinnoista samassa määrin kuin tuottajaorganisaatioihin ja osuuskuntiin kuuluvat viljelijät.

Arvoisat seminaarin osallistujat,

Edessämme olevat haasteet edellyttävät, että ruuan tuotantoa tulee jatkaa kaikilla nykyisillä tuotantoalueilla ja myös uusia tuotantoalueita tulee ottaa käyttöön ympäristöllisesti kestävillä menetelmillä. EU:n maatalouskomissaari Dacian Ciolos totesi syyskuussa Pohjois-Suomeen tekemällään vierailulla, että edellytykset harjoittaa maataloutta kaikkialla Euroopassa säilytetään myös yhteisen maatalouspolitiikan uudistuksessa. Tämä on hyvä uutinen Suomelle, jonka pitää kantaa vastuunsa omasta ruokahuollostaan ja resurssiensa rajoissa osallistua myös maailman ruokaturvan varmistamiseen.