Poronlihan myynti teurastuspaikalta suoraan kuluttajalle voi jatkua
Poronlihan ja poron kuivalihan myynti teurastus- tai tuotantopaikalta suoraan kuluttajalle voi edelleen jatkua poronhoitoalueella. Valtioneuvosto päätti tänään 4.5. asiaa koskevan elintarvikelain kohdan voimaantulosta. Suomi on saanut Euroopan komissiolta oikeuden poiketa tältä osin yhteisön hygieniasäädöksistä.
EY-lainsäädäntö edellyttää, että kaikki kuluttajalle myytävä liha on tarkastettava. Vaatimuksesta voidaan kuitenkin poiketa muun muassa toiminnan syrjäisyyden vuoksi, mikäli komissio tai muut jäsenvaltiot eivät sitä vastusta. Suomi teki vuoden 2005 lopulla komissiolle ilmoituksen aikomuksestaan poiketa 1.1.2006 voimaan tulleista hygieniasäädöksistä poronlihan myynnin osalta. Suomi katsoo, että poronlihaa tulee voida myydä poronhoitoalueella sijaitsevasta teurastuspaikasta tai tuotantotilalta suoraan kuluttajalle ilman lihantarkastusta. Koska komissio tai muut jäsenvaltiot eivät määräajan kuluessa ole ilmoittaneet vastustavansa ehdotusta, voidaan asiaa koskeva elintarvikelain kohta saattaa voimaan. Voimaantulosta säädetään 10.5.2006 voimaan tulevassa elintarvikevalvonta-asetuksessa.
Elintarvikevalvonta-asetus koskee uuden, pääosin 1.3.2006 voimaan tulleen elintarvikelain toimeenpanoa. Asetuksessa muun muassa säädetään elintarvikehuoneistojen hyväksymismenettelystä sekä eräiden elintarvikevalvontaa suorittavien viranhaltijoiden pätevyysehdoista.
Asetuksen mukaan niin sanottu ensisaapumisvalvonta siirtyy vuoden 2008 alusta kunnilta Elintarviketurvallisuusviraston vastuulle. Virasto voi jatkossa tilata valvontapalvelun kunnilta. Ensisaapumisvalvonnassa tarkastetaan muista EU-maista saapuvia eläimistä saatavien elintarvikkeiden tuontieriä muun muassa salmonellan varalta.
Elintarvikevalvonta-asetuksen myötä kumotaan kahdeksan aiempaa elintarvikevalvontaa koskenutta säädöstä osittain tai kokonaan.
Lisätietoja: apulaisosastopäällikkö Veli-Mikko Niemi, maa- ja metsätalousministeriö, 050 367 1039