Hyppää sisältöön
Media

Vuoden 2020 Etelä-Suomen sika- ja siipikarjatalouden tukitaso vahvistettiin

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 12.5.2021 13.35
Tiedote

Hallitus päätti tänään tuotannosta irrotetun sika- ja siipikarjatalouden tuen lopullisesta Etelä-Suomen tukitasosta vuodelle 2020. Tukea voidaan korottaa aiemmin säädetystä tasosta, koska tuotannosta irrotettuun tukeen oikeutettuja yksiköitä oli vuonna 2020 jonkin verran ennakkoon arvioitua vähemmän.

Tuotannosta irrotettua tukea maksetaan sika- ja siipikarjatalouden tilakohtaisten, järjestelmän käyttöönoton yhteydessä vahvistettujen viitemäärien perusteella. Näiden viitemäärien yksiköiden kokonaismäärä vähenee asteittain tilojen rakennekehityksen ja tuotantosuunnan muutosten myötä.

Etelä-Suomen uudeksi tukitasoksi vahvistettiin 38 euroa viitemäärän yksikköä kohti. Nyt vahvistettujen muutosten jälkeen vuodelta 2020 sika- ja siipikarjataloudelle maksettava tuotannosta irrotettu tuki Etelä-Suomessa on 6,38 miljoonaa euroa. Tällöin tukikohteisiin varattu määräraha käytetään mahdollisimman täysimääräisesti ja tasapainoisesti.

Lisätietoja:
Erityisasiantuntija Pekka Pihamaa, p. 02951 62289
Neuvotteleva virkamies Juha Vanhatalo, p. 02951 62347
sähköposti: etunimi.sukunimi@mmm.fi