Hyppää sisältöön
Media

Makerasta rahoitetaan 18 uutta maa- ja elintarviketalouden tutkimus- ja kehittämishanketta

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 5.2.2020 9.19
Tiedote

Maatilatalouden kehittämisrahastosta Makerasta rahoitetaan tänä vuonna 18 uutta maa- ja elintarviketalouden kansallista tutkimus-, kehitys- ja selvityshanketta. Hankkeiden kokonaisrahoitus on yhteensä noin 3,7 miljoonaa euroa. Tutkimusrahoitus on osa Makeran laajempaa rahoituskokonaisuutta.

Tutkimusrahoitusta kohdennettiin haun painopisteiden mukaan riskien hallintaan erityisesti uusissa tuotantomuodoissa ja kiertotaloudessa (9 hanketta), ympäristö- ja ilmastoviisaaseen tuotantoon (5 hanketta) sekä maatalouden kannattavuuteen ja maataloustulon nostoon liittyviin hankkeisiin (4 hanketta). Rahoitettavien hankkeiden tavoitteena on parantaa maa- ja elintarviketalouden kannattavuutta ja kilpailukykyä kestävällä tavalla sekä tuottaa maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan tehtävien hoitamisessa tarvittavaa tietoa.

Rahoitettavien hankkeiden lista sekä hankkeiden perustiedot ja lyhyt yhteenveto hankkeesta ovat MMM:n tutkimuksen nettisivulla www.mmm.fi/tutkimus tai https://mmm.fi/tutkimus-ja-kehittaminen/mmm-rahoittama-tutkimus-ja-kehittaminen.

Lisäksi maa- ja elintarviketalouden rahoitusta suunnataan rahoittajien välisten EU-tason verkostojen eli ERA-NETien kautta suomalaisille tutkijoille. Näissä suomalaiset tutkijat tekevät laajempaa tutkimusta kansainvälisessä yhteistyössä eri alueilla (kestävä kasvintuotanto, luomututkimus, kestävä ruuantuotanto, ICT-teknologia ja automatiikka ruokajärjestelmässä). Suomalaisten hankkeiden osuuden rahoitus tulee osin Makeran ja osin EU-rahoituksen kautta. 

Makera eli Maaseudun kehittämisrahasto on budjetin ulkopuolinen rahasto, jonka ensisijainen tehtävä on maatalouden ja maaseudun kehittäminen investointeja tukemalla. Lisäksi rahastosta myönnetään avustusta sektorin tutkimus- ja kehittämistoimintaan.

Lisätietoja tutkimus- ja kehittämishankkeista:
neuvotteleva virkamies Suvi Ryynänen, p. 0295 16 2126, etunimi.sukunimi@mmm.fi
ylijohtaja Pentti Lähteenoja, p. 0295 16 2485, etunimi.sukunimi@mmm.fi

Maaseutu Tutkimus ja kehittäminen