Ruokaa katsotaan ja arvioidaan eri tavalla kuin aiemmin. Maailman megatrendejä tarkastellessa on helppo ymmärtää, ettei ruokaa voi pitää itsestäänselvyytenä. Sekä ruuantuotannon että -kulutuksen on siirryttävä entistä kestävämpään suuntaan. Tähän siirtymään saadaan hyvä selkänoja Yhdistyneiden kansakuntien kestävän kehityksen tavoitteista. YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO on määritellyt kestävän ruokajärjestelmän. Kestävä ruokajärjestelmä tuottaa turvallista ja terveellistä ruokaa niin, että huomioon otetaan taloudellinen, sosiaalinen, ympäristöllinen ja kulttuurinen kestävyys.

Ruokajärjestelmä on laaja kokonaisuus, joka kattaa ruuan tuotannon, jakelun, jalostuksen ja kulutuksen niin kotitalouksissa kuin julkisissa ruokapalveluissa tai ravintoloissakin. Ruokajärjestelmään liittyvät myös politiikkaohjaus ja tuki-instrumentit. 

Pandemian ja sodan kaltaiset kriisit haastavat ihmisten perusarkea ja ruuan arvoketjuja. Kriisit osoittavat, että on vielä paljon tehtävää, jotta saamme ruokajärjestelmämme kestävämmälle pohjalle. Suomi saavutti vuonna 2022 ykkössijan, kun vertailtiin maita globaalin ruokaturvaindeksin kautta. Tästä saavutuksesta voi olla todella ylpeä, mutta korkean sijoituksen turvaaminen jatkossakin edellyttää toimia ruokajärjestelmän eteen.

Euroopan Unionissa on havaittu, että muutosta tarvitaan. Komission vuonna 2020 valmistuneen Pellolta Pöytään -strategian keskiössä onkin reilu, terveellinen ja ympäristön huomioon ottava ruokajärjestelmä. EU:n jäsenvaltiot ovat hyvin erilaisia keskenään ja ruuan tuotantoedellytykset ja -olosuhteet poikkeavat toisistaan, niin tilarakenteen, maaperän kuin ilmastonkin suhteen. On tärkeää, että muutos tehdään reilusti, paikalliset tarpeet huomioon ottaen. Vain siten siirtymä on oikeudenmukaista.

Ruokajärjestelmää ohjataan politiikkatoimin kohti kestävyyttä. Kestävä ruokajärjestelmä tarjoaa kuluttajille ja julkisten hankintojen tekijöille tietoa ostopäätösten tueksi. Tieto on avainasemassa. Kestävän ruokajärjestelmän määritteleminen ja kehitysaskelten tunnistaminen vaativat paljon yhteistyötä ja yhteisiä tavoitteita.

Millainen sitten olisi paikallinen kestävä ruokajärjestelmä? Suomessa maatilat ovat erikoistuneet 1970-luvulta lähtien. Erikoistumisen myötä myös tuotanto keskittyi ja ostotuotantopanosten käyttö lisääntyi. Viime vuosina Suomeen on syntynyt muutamia agro-ekologisia symbiooseja, joissa ravinteet ja energia kiertävät. Ravinne- ja energiaomavaraisuuden vahvistaminen onkin yksi suurimmista tavoitteista jatkossa. Ruuassa omavaraisuutemme on hyvä, mutta tuotantopanosomavaraisuudessa on vielä paljon parannettavaa.

Meidän on katsottava omaa ruokajärjestelmäämme ihan uusin silmin. Viime aikaiset kriisit ovat osoittaneet, että Suomi tarvitsee vahvan ja resilientin ruokajärjestelmän. Vaikka ulkomaankauppa on ja tulee jatkossakin olemaan keskeinen osa ruokajärjestelmää, on meidän kriisitilanteessa pärjättävä omillamme. Kestävä ruokajärjestelmä tarkoittaa maaymmärrystä, fiksua nuukuutta tuotantopanosten osalta, kiertotalouden periaatteiden noudattamista, uuden teknologian ja tiedon hyödyntämistä sekä tietysti reiluutta ja oikeudenmukaisuutta. On lopetettava yhden luukun kautta tihrustaminen, nähtävä kokonaisuuksia ja lisättävä poikkitieteellistä tutkimusta. Onnistumme muutoksessa vain kaikkien toimijoiden yhteistyöllä ja kestävyyden kaikki osa-alueet tasapainoisesti huomioon ottaen. 

Kirjoittaja on maa- ja metsätalousministeriön ruokaosaston osastopäällikkö